Siirry pääsisältöön

Sienessä, parhaassa seurassa!

Viime syksynä en päässyt kertaakaan käymään sienessä. Tänä syksynä olen päässyt jo muutamankin kerran. Ja onhan se vaan niin mahtavaa, kävellä pitkin poikin metsiä, välillä pahassakin ryteikössä, kun täytyy päästä oikaisemaan paremmille sieniapajille. 

Metsässä on se omanlaisensa rauha. Siellä ei ajatella sotkuista keittiötä, eikä tekemättömiä kotitöitä. Metsässä ei murehdita tulevaa, eikä mennyttä, eikä olevaa. Siellä vaan ollaan, ajattelematta sen kummemmin. Paitsi sitä, että mistä löytyisi paras sieniapaja.




Tänä syksynä on sienisato ollut kohtuullinen. Mutta lieneekö kylmistä säistä johtuvaa, mutta harvinaisen vähän on toukkia tai muita mönkiäisiä sienistä löytynyt. Isotkin sienet on saanut hyväkuntoisena nostaa koriin mukaan.

Keskimmäisen pojan kanssa sienessä käydessä olin astua pienen pupusen päälle. Ihan kiljahdin säikähdyksestä, kun pikku puppelivauva nyhjötti liikkumatta metsätiellä. Sinne se sai jäädä rauhassa hyppelehtimään. Taisi se säikähtää minua enemmän meitä kahta rymistelijää. Kauhusta kankeana liikkumatta oli. Yritti esittää kiveä, ainakin poikani niin totesi. Karvaista kiveä.


Yleensä laukkaan sienten perässä pitkin metsiä suurimmaksi osin anopin kanssa, mutta tänä vuonna olen käynyt toki useammin siellä lasten kanssa. Ja kävinpä kerran oman mummonikin kanssa. Hän on se, joka minut on lapsena sieneen mukaan ottanut ja kipinän sienestämiseen antanut. Sienestämiseenkin kun tulee se himo. Pakko päästä, pakko mennä. Ja sitten sinne mennään, vaikka lapsi kainalossa.

Nyt on meillä pakkasessa rouskuja. Sekä tänä vuonna myös kantarelleja ja suppilovahveroita. Niistä jälkimmäisistä saan kiittää äitiäni. En minä itse ole koskaan metsästä suppilovahveroita löytänyt, vaikka kuinka olen niitä etsinyt. Vissiin väärästä paikasta, tai väärään aikaan. En tiedä.


On kyllä reissun jälkeen kädet hieman maitohapoilla, kun kantaa taaperoa sylissään koko metsäreissun. Meillä kun ei kantorinkkoja ja kantoliinoja ole. Möin ne kaikki tässä taannoin pois, kun ajattelin, ettei meillä enää ole vauvaa. Niinpä. Ajattelin liian pitkälle. Tai en ajatellut ollekaan. 

Mutta toivottavasti lapsilleni jää edes pieni muistijälki äidin kanssa sienimetsässä taapertamisesta. Ja saisin heistä isompana oivia kavereita metsään.

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sammalleimun lisäys

Sammalleimu on nopeasti aurinkoisella paikalla leviävä kaunis ja kestävä perenna. Se viihtyy laihassakin maassa, hiekkaisessa ja kuivassa. Märkyydestä, etenkin talvella, ei sammalleimu oikein pidä.  Kasvi leviää mattomaisesti ja estää tehokkaasti rikkaruohojen kasvun. Se kasvaa myös varjoisammallakin paikalla, mutta varjoisassa kukinta jää heikommaksi. Sammalleimu on matala ja sen korkeus jää 5-15 senttimetriin. Siksikin se sopii täydellisesti kukkapenkkien reunakasviksi, kivikkoryhmiin, rinteisiin, luiskiin ja muurien päälle. Sammalleimut ovat perhosten mieleen ja ne ovat houkutelleet meidän pihaan paljon erilaisia perhosia.  Tänä kesänä sammalleimut ovat kukkineet aivan uskomattoman kauniisti ja pitkään. Niiden kauneus ja helppous saa haluamaan niitä aina vain lisää. Olisi hienoa saada kokonainen rinne täyteen sammalleimua, niin että kukinta näkyisi kauas, myös ohi ajaville autoille. Sammalleimu leviää aika hyvin, mutta se lähtee helposti k...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Kivet kukkapenkkien reunassa

Kukkapenkkien reunustaminen, eri materiaalit ja mielikuvituksen käyttö on joka kesäinen aihe eri puutarha-aiheisissa keskusteluissa ja lehdissä. Mieluisin kukkapenkkien rajausmateriaali mielestäni ovat luonnonkivet. Eikä pelkästään kukkapenkkien reunana, vaan kivien käyttö puutarhassa yleensä. Kivien erilaiset pinnat, värit sekä muodot ovat aina kiehtoneet monimuotoisuudellaan. Ja kivien ikuisuus. Ne eivät lahoa ja hajoa ihan pienestä. Ne ovat syntyneet vuosituhansia sitten. Ja ne ovat täällä vielä meidän jälkeenkin. Kivien kovuus ja ikuisuus tuo kontrastia kukille ja kasveille. Mutta kivien käyttö kukkapenkkien reunassa tuo myös omanlaisia haasteita. Kirjoitan tähän muutamia plussia ja miinuksia kivien käytöstä, oman kokemuksen pohjalta. Haasteet luonnonkivien käytössä kukkapenkin reunana Usein se itse kivien haaliminen on jo haaste sinänsä. Pieneenkin kukkapenkkiin menee yllättävän paljon kiviä. Ja mitä suurempia kivet ovat, sitä näyttävämpiä ne ovat. Ja sitä pain...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Kohopenkin tekeminen, osa I

Viikko sitten aloitin urakakseni uuden kukkapenkin tekemisen. Päällimmäisenä ajatuksena nostaa ylös ja kunnostaa vanha rikkaruohottunut ja paikkaansa nähden pieni kukkapenkki sekä vähän laajentaa sitä. Laajentaminen vähän karkasi käsistä. Vähän. Se on aina vaarana, kun vauhtiin pääsee, ettei osaa lopettaa. Jätin silti vielä mahdollisuuden laajentaa penkkiä tästäkin lisää. Ajanmittaan. Helpompi leikata nurmikkoa, kun on yksi iso istutusalue kuin monta pientä.. Aloitin kohopenkin tekemisen poistamalla vanhasta kukkapenkistä reunat. Yksi reuna oli vanha, aivan ihana, kelottunut puu, joka oli jo tähän päivään mennessä alkanut lahoamaan sen verran, että olikin jo aika sanoa sille hyvästi ja kiittää kaikista menneistä vuosista. Kauanhan tuo loppupeleissä on kestänytkin, viitisen vuotta. Ja olisi se pari kesää vielä mennyt tuossakin, ellen olisi ryhtynyt tähän projektiin. Muuten penkin olin ympäröinyt luonnonkivillä. Yksi reuna kukkapenkistä rajoittuu isoon kiveen, joka...
Lähetä kommentti
Lue lisää