Alppiruusu on erittäin kaunis alukesän kukkija. Menestyessään kasvupaikallaan, se palkitsee puutarhurinsa vuosi vuodelta kasvavana komistuksena.
Ensimmäinen alppiruusu meille hankittiin, koska Harri sellaisen meille halusi. Ja jos jotain kasvia puutarhaan haluaa, niin sellainen on tottakai saatava. 😉
Harmikseni en kirjoittanut ylös tämän kyseisen alppiruusun nimeä, mutta se oli joku hennon vaaleanpunainen pensas, jonka kasvukorkeudeksi oli ilmoitettu 100-150 cm ja sen ostimme alennuslaarista syyskesällä.
Tämän ensimmäisen alppiruusun istutin metsän reunaan, männyn juureen. En saanut siihen varvikkoon kunnolla kaivettua minkäänlaista istutuskuoppaa, niin epäilin jo istuttaessa alppiruusun tuskin viihtyvän kovin kummoisesti paikallaan.
Mutta yllätys seuraavana keväänä oli melkoinen, kun kasvi avasi kukkansa ja näytti oikein hyvinvoivalta.
Mutta ei hyvää ettei toisinaan jotain huonoakin. Leikkimökin läheisyys ei ehken ollut mikään parhaiten mietitty ajatus. Vaan kesän aikana alppiruusu sai jotain iskua leikkimiekasta ja kylläpä siihen muutaman kerran oli hypitty ja tallottu päälle. Kesän edetessä osumaa saanut kasvi näivettyi pikkuhiljaa ja syksyllä se oli enää vain kuiva ranka... Mutta mutta... juuresta tämä pensas alkoikin tunkea tervettä uutta kasvua ja viime kesänä kuolleen rangan juurelle oli kasvanut jo aika mukava pieni pensas.
Harri sai anopiltaan synttärilahjaksi tänäkin vuonna alppiruusun, joten minulla on taas tänä keväänä edessä alppiruusun vähän vaativampi istutusurakka. Siksi kaivoin taas tietokoneen ja mielensopukoista ohjeet alppiruusun istutukseen. Tällä hetkellä tämä kyseinen kasvi edustaa olohuoneessa huonekasvin virkaa, koska tuonne lumikinokseen ei kaivamaan oikein pysty.
Viime vuonna käytin alppiruusun istuttamisen ja hoidon opetteluun erittäin runsaasti aikaa, koska tällä kertaa halusin tehdä kaiken kerralla oikein. Ja porkkanana oli myös se, että nämä kyseiset kasvit tulivat sen verran näkyvälle ja keskeiselle paikalle, etten halua siinä katsella yhtään huonosti kasvavaa ja kituvaa kasvia. Netistäkin löytyi kaikenkirjavia ohjeita, joissa osassa ohjeet olivat ihan päinvastaiset toisiin ohjeisiin verrattuna. Vahvat uskomukset pitävät kovasti pintansa. Mutta kyllä etsiessä löytää myös niitä kunnollisiakin ohjeita.
Alppiruusut neuvotaan istuttamaan varjoon ja puolivarjoon. Mutta kaikista komeammat ja tuuheammat pensaat olen nähnyt kasvavan auringossa. Varjossa alppiruusu jää harvaksi ja kukinta on heikompaa. Joten ei kannata suoraan tyrmätä ajatusta myös aurinkoiseen paikkaan istuttamisen kanssa, jos kaikki muut kasvuolosuhteet ovat kunnossa. Ja viitsii nähdä vaivaa kastelun suhteen niin keväällä ennen maan sulamista, että kesällä helteiden aikaan. Varmin paikka lienee kuitenkin sellainen, jonne auringonvalo siivilöityy puiden oksiston läpi, jolloin alppiruusu ei ole suorassa paahteessa, mutta ei täysin varjossakaan.
Alppiruusulla on pieni juuristo ja se ei kasva kovin syvälle. Siksi se on hyvä kaveri männyn kanssa. Ja yleisen uskomuksen vastaisesti, ei juuristo saa seistä missään tapauksessa vedessä, vaan juuristo kuolee märässä hapenpuuteeseen. Tämä uskomus on iskostunut kovin syvälle ihmisillä ja myönnetään, että itsekin olen aina näin uskonut. Siksi meille ensimmäisen alppiruusun hankkimiseen meni aikaa, koska ajattelin etten saa sille tarpeeksi märkää kasvualustaa järjestettyä meidän hiekkaisella kangasmaastoisella pihalla.
Koska alppiruusun juuristo on pieni ja lähellä maan pintaa, sekä sillä on tiivis juuripaakku, sen siirtäminen myöhemminkin on aika helppoa, kun kasvi on vielä pieni. Kunhan muistaa nyppiä kukat ja nuput siirron jälkeen pois, ettei kasvi käytä energiaa kukkimiseen vaan keskittää sen juurtumiseen. Tämä kukkien ja nuppujen nyppiminen on minun ja monen muun puutarhurin akilleen kantapää. Ei millään haluaisi luopua tietentahtoen kukinnasta.
Minä istutin omani koiranhäkin eteen, aika aurinkoiseen paikkaan. Alppiruusujen takana oli ennestään muutama tuija sekä metsäkuusi varjostamassa hieman. Kaikki nämä kasvit vaativat hapanta maata, jotta pääsisivat hyvään kasvuun.
Laitoin taimet jo edellisenä päivänä vesiämpäriin, jotta juuret eivät olisi kuivat ja saisivat hyvät edellytykset kasvuun lähtöön. Tein jokaiselle taimelle ison kuopan, noin 80 x 80 cm. Monessa ohjeessa kerrotaan, että istutuskuopan syvyydeksi riittää 45-50 cm syvä kuoppa, mutta halusin ottaa varman päälle.
Koska istutin alppiruusut kuusen ja tuijien viereen, laitoin suikaleen juurimattoa kuusen puoleiselle kuopan reunalle estämään kuusen juurten pääsyn alppiruusun istutuskuoppaan. Kuopan pohjalle keräsin metsästä kariketta, eli kuivuneita kuusen oksia, käpyjä, neulasia, varpuja ja lehtiä sekä osittain maatunutta kasvijätettä. Tämä kerros oli paksuudeltaan noin 20-30 senttiä. Ripottelin päälle vielä kanankakkaa ja kahvinsakkoja lannoitteeksi. Seuraavaan kerrokseen tein muuten saman sekoituksen, mutta lisäsin joukkoon myös turvetta ja karkeaa hiekkaa ja pikkukiviä. Turvetta oli määrällisesti eniten, noin kaksi kolmasosaa ja hiekkaa noin kymmenesosa. Murskasin karikkeen käsin pienemmäksi ja sekoitin hyvin hiekan ja turpeen joukkoon.
Kasvualustan pitää olla todella kuohkeaa. Niin, että käsi uppoaa helposti kasvualustaan. Silloin vesi ei jää seisomaan juuristoon ja tapa kasvia.
Sitten kastelin istutuspaikan hyvin.
Kun poistin suojaruukun juuripaakun ympäriltä, huomasin että juuret olivat alkaneet jo kasvamaan hieman kehää ruukun sisällä. Joten oikaisin varovasti juuria ennen kuoppaan istuttamista. Juuripaakkua ei saa istuttaa liian syvään, vaan jätin noin sentin maan pinnan yläpuolelle ja tiivistin maan varovasti käsin. Polkemalla ei saa tiivistää, ettei hennot ja pienet juuret hajoa.
Kastelin vielä kerran alppiruusun kunnolla ja sen jälkeen lisäsin juurelle kuorikatetta. Koska ennestään jo tässä istutusalueessa olen käyttänyt kuorikatetta tuijien ja kuusen alla, laitoin myös alppiruusujen juurelle hieman suodatinkangasta ja päälle vielä lisää kuorikatetta.
Kuorikatteen käyttämisellä on muutakin hyötyä kuin vain ulkonäöllinen ja rikkaruohojen kasvua estävä vaikutus. Se pitää maan lämpötilan sekä kosteuden tasaisempana ja estää roudan pääsyn syvälle. Kevätaurinko on alppiruusujen pahin vihollinen, koska ainavihannat lehdet haihduttavat vettä aina auringossa, mutta jäätyneestä maasta ne eivät saa imettyä juurillaan uutta vettä haihtuneen tilalle. Kuorikate vähentää keväistä kastelun tarvetta, kun maa sulaa nopeammin, eikä mene niin syvään jäähän.
Istuttamisen jälkeen kastelin alppiruusua reilusti parina iltana viikossa muutaman viikon ajan.
Lannoitan alppiruusujamme nakkelemalla niille silloin tällöin kahvinsakkoja. Sen kummempaa lannoitusta ne eivät tarvitse. Onhan tietenkin olemassa kaupoissa rhodolannoitteita, mutta en ole katsonut tarpeelliseksi ostaa niitä, kun ihan kotikonsteinkin lannoittaminen onnistuu mainiosti.
Viime kesän kaikki alppiruusumme kasvoivat komeasti ja kukkivat hienosti. Talven ja kevään tuhot selviävät toivottavasti ihan pian, kun lumet ympäriltä sulavat.
Nyt tänä keväänä on säänvaltijatar koetellut puutarhaa ja puutarhuria huonolla huumorilla. Naureskelin jo tuossa männä viikolla, että alppiruusuille pitäisi tehdä kevättalvella talvisuojausta kevätaurinkoa vastaan, mutta enpä taida jaksaa niin paljon vaivaa ja kaivella niitä esiin tuolta hangen sisältä. Ja kuitenkin eletään jo toukokuuta.
Alppiruusun kanssa rinnakkain voi istuttaa muita happasta maasta pitävistä kasveista. Näitä ovat havujen lisäksi mm. atsalea, varjoyrtti, pensasmustikka, sinivuokko, nukkekanerva (ja muut kanervat), puolukka, hortensia, mahonia, jaloangervot, ketoneilikka, rönsyansikka ja siperiankärhö.
Alppiruusujen istutusaluetta on tarkoitus mahdollisesti laajentaa tulevana kesänä ja tehdä häkin ympärillä oleva kivetys loppuun. Kuorikatteen ja nurmikon väliin olen ajatellut upottaa kiviä, joka helpottaisi ruohonleikkuuta, koska harmikseni ruohonleikkuri levittää katetta pitkin nurmikkoa, jos ajaa liian läheltä katealuetta. Mutta jos taas jättää turvavälin katteen reunaan, jää taas kitkettävää ja trimmeröitävää. Haaveenani on myös istutella alppiruusuja paljon myös metsän puolelle, mutta se ei ole tämän kesän tehtävälistalla, vaan vasta ajatustasolla.
Ensimmäinen alppiruusu meille hankittiin, koska Harri sellaisen meille halusi. Ja jos jotain kasvia puutarhaan haluaa, niin sellainen on tottakai saatava. 😉
Harmikseni en kirjoittanut ylös tämän kyseisen alppiruusun nimeä, mutta se oli joku hennon vaaleanpunainen pensas, jonka kasvukorkeudeksi oli ilmoitettu 100-150 cm ja sen ostimme alennuslaarista syyskesällä.
Tämän ensimmäisen alppiruusun istutin metsän reunaan, männyn juureen. En saanut siihen varvikkoon kunnolla kaivettua minkäänlaista istutuskuoppaa, niin epäilin jo istuttaessa alppiruusun tuskin viihtyvän kovin kummoisesti paikallaan.
Mutta yllätys seuraavana keväänä oli melkoinen, kun kasvi avasi kukkansa ja näytti oikein hyvinvoivalta.
Mutta ei hyvää ettei toisinaan jotain huonoakin. Leikkimökin läheisyys ei ehken ollut mikään parhaiten mietitty ajatus. Vaan kesän aikana alppiruusu sai jotain iskua leikkimiekasta ja kylläpä siihen muutaman kerran oli hypitty ja tallottu päälle. Kesän edetessä osumaa saanut kasvi näivettyi pikkuhiljaa ja syksyllä se oli enää vain kuiva ranka... Mutta mutta... juuresta tämä pensas alkoikin tunkea tervettä uutta kasvua ja viime kesänä kuolleen rangan juurelle oli kasvanut jo aika mukava pieni pensas.
Harri sai anopiltaan synttärilahjaksi tänäkin vuonna alppiruusun, joten minulla on taas tänä keväänä edessä alppiruusun vähän vaativampi istutusurakka. Siksi kaivoin taas tietokoneen ja mielensopukoista ohjeet alppiruusun istutukseen. Tällä hetkellä tämä kyseinen kasvi edustaa olohuoneessa huonekasvin virkaa, koska tuonne lumikinokseen ei kaivamaan oikein pysty.
Viime vuonna käytin alppiruusun istuttamisen ja hoidon opetteluun erittäin runsaasti aikaa, koska tällä kertaa halusin tehdä kaiken kerralla oikein. Ja porkkanana oli myös se, että nämä kyseiset kasvit tulivat sen verran näkyvälle ja keskeiselle paikalle, etten halua siinä katsella yhtään huonosti kasvavaa ja kituvaa kasvia. Netistäkin löytyi kaikenkirjavia ohjeita, joissa osassa ohjeet olivat ihan päinvastaiset toisiin ohjeisiin verrattuna. Vahvat uskomukset pitävät kovasti pintansa. Mutta kyllä etsiessä löytää myös niitä kunnollisiakin ohjeita.
Alppiruusut neuvotaan istuttamaan varjoon ja puolivarjoon. Mutta kaikista komeammat ja tuuheammat pensaat olen nähnyt kasvavan auringossa. Varjossa alppiruusu jää harvaksi ja kukinta on heikompaa. Joten ei kannata suoraan tyrmätä ajatusta myös aurinkoiseen paikkaan istuttamisen kanssa, jos kaikki muut kasvuolosuhteet ovat kunnossa. Ja viitsii nähdä vaivaa kastelun suhteen niin keväällä ennen maan sulamista, että kesällä helteiden aikaan. Varmin paikka lienee kuitenkin sellainen, jonne auringonvalo siivilöityy puiden oksiston läpi, jolloin alppiruusu ei ole suorassa paahteessa, mutta ei täysin varjossakaan.
Alppiruusulla on pieni juuristo ja se ei kasva kovin syvälle. Siksi se on hyvä kaveri männyn kanssa. Ja yleisen uskomuksen vastaisesti, ei juuristo saa seistä missään tapauksessa vedessä, vaan juuristo kuolee märässä hapenpuuteeseen. Tämä uskomus on iskostunut kovin syvälle ihmisillä ja myönnetään, että itsekin olen aina näin uskonut. Siksi meille ensimmäisen alppiruusun hankkimiseen meni aikaa, koska ajattelin etten saa sille tarpeeksi märkää kasvualustaa järjestettyä meidän hiekkaisella kangasmaastoisella pihalla.
Koska alppiruusun juuristo on pieni ja lähellä maan pintaa, sekä sillä on tiivis juuripaakku, sen siirtäminen myöhemminkin on aika helppoa, kun kasvi on vielä pieni. Kunhan muistaa nyppiä kukat ja nuput siirron jälkeen pois, ettei kasvi käytä energiaa kukkimiseen vaan keskittää sen juurtumiseen. Tämä kukkien ja nuppujen nyppiminen on minun ja monen muun puutarhurin akilleen kantapää. Ei millään haluaisi luopua tietentahtoen kukinnasta.
Minä istutin omani koiranhäkin eteen, aika aurinkoiseen paikkaan. Alppiruusujen takana oli ennestään muutama tuija sekä metsäkuusi varjostamassa hieman. Kaikki nämä kasvit vaativat hapanta maata, jotta pääsisivat hyvään kasvuun.
Laitoin taimet jo edellisenä päivänä vesiämpäriin, jotta juuret eivät olisi kuivat ja saisivat hyvät edellytykset kasvuun lähtöön. Tein jokaiselle taimelle ison kuopan, noin 80 x 80 cm. Monessa ohjeessa kerrotaan, että istutuskuopan syvyydeksi riittää 45-50 cm syvä kuoppa, mutta halusin ottaa varman päälle.
Koska istutin alppiruusut kuusen ja tuijien viereen, laitoin suikaleen juurimattoa kuusen puoleiselle kuopan reunalle estämään kuusen juurten pääsyn alppiruusun istutuskuoppaan. Kuopan pohjalle keräsin metsästä kariketta, eli kuivuneita kuusen oksia, käpyjä, neulasia, varpuja ja lehtiä sekä osittain maatunutta kasvijätettä. Tämä kerros oli paksuudeltaan noin 20-30 senttiä. Ripottelin päälle vielä kanankakkaa ja kahvinsakkoja lannoitteeksi. Seuraavaan kerrokseen tein muuten saman sekoituksen, mutta lisäsin joukkoon myös turvetta ja karkeaa hiekkaa ja pikkukiviä. Turvetta oli määrällisesti eniten, noin kaksi kolmasosaa ja hiekkaa noin kymmenesosa. Murskasin karikkeen käsin pienemmäksi ja sekoitin hyvin hiekan ja turpeen joukkoon.
Kasvualustan pitää olla todella kuohkeaa. Niin, että käsi uppoaa helposti kasvualustaan. Silloin vesi ei jää seisomaan juuristoon ja tapa kasvia.
Sitten kastelin istutuspaikan hyvin.
Kun poistin suojaruukun juuripaakun ympäriltä, huomasin että juuret olivat alkaneet jo kasvamaan hieman kehää ruukun sisällä. Joten oikaisin varovasti juuria ennen kuoppaan istuttamista. Juuripaakkua ei saa istuttaa liian syvään, vaan jätin noin sentin maan pinnan yläpuolelle ja tiivistin maan varovasti käsin. Polkemalla ei saa tiivistää, ettei hennot ja pienet juuret hajoa.
Kastelin vielä kerran alppiruusun kunnolla ja sen jälkeen lisäsin juurelle kuorikatetta. Koska ennestään jo tässä istutusalueessa olen käyttänyt kuorikatetta tuijien ja kuusen alla, laitoin myös alppiruusujen juurelle hieman suodatinkangasta ja päälle vielä lisää kuorikatetta.
Kuorikatteen käyttämisellä on muutakin hyötyä kuin vain ulkonäöllinen ja rikkaruohojen kasvua estävä vaikutus. Se pitää maan lämpötilan sekä kosteuden tasaisempana ja estää roudan pääsyn syvälle. Kevätaurinko on alppiruusujen pahin vihollinen, koska ainavihannat lehdet haihduttavat vettä aina auringossa, mutta jäätyneestä maasta ne eivät saa imettyä juurillaan uutta vettä haihtuneen tilalle. Kuorikate vähentää keväistä kastelun tarvetta, kun maa sulaa nopeammin, eikä mene niin syvään jäähän.
Istuttamisen jälkeen kastelin alppiruusua reilusti parina iltana viikossa muutaman viikon ajan.
Lannoitan alppiruusujamme nakkelemalla niille silloin tällöin kahvinsakkoja. Sen kummempaa lannoitusta ne eivät tarvitse. Onhan tietenkin olemassa kaupoissa rhodolannoitteita, mutta en ole katsonut tarpeelliseksi ostaa niitä, kun ihan kotikonsteinkin lannoittaminen onnistuu mainiosti.
Viime kesän kaikki alppiruusumme kasvoivat komeasti ja kukkivat hienosti. Talven ja kevään tuhot selviävät toivottavasti ihan pian, kun lumet ympäriltä sulavat.
Nyt tänä keväänä on säänvaltijatar koetellut puutarhaa ja puutarhuria huonolla huumorilla. Naureskelin jo tuossa männä viikolla, että alppiruusuille pitäisi tehdä kevättalvella talvisuojausta kevätaurinkoa vastaan, mutta enpä taida jaksaa niin paljon vaivaa ja kaivella niitä esiin tuolta hangen sisältä. Ja kuitenkin eletään jo toukokuuta.
Alppiruusun kanssa rinnakkain voi istuttaa muita happasta maasta pitävistä kasveista. Näitä ovat havujen lisäksi mm. atsalea, varjoyrtti, pensasmustikka, sinivuokko, nukkekanerva (ja muut kanervat), puolukka, hortensia, mahonia, jaloangervot, ketoneilikka, rönsyansikka ja siperiankärhö.
Alppiruusujen istutusaluetta on tarkoitus mahdollisesti laajentaa tulevana kesänä ja tehdä häkin ympärillä oleva kivetys loppuun. Kuorikatteen ja nurmikon väliin olen ajatellut upottaa kiviä, joka helpottaisi ruohonleikkuuta, koska harmikseni ruohonleikkuri levittää katetta pitkin nurmikkoa, jos ajaa liian läheltä katealuetta. Mutta jos taas jättää turvavälin katteen reunaan, jää taas kitkettävää ja trimmeröitävää. Haaveenani on myös istutella alppiruusuja paljon myös metsän puolelle, mutta se ei ole tämän kesän tehtävälistalla, vaan vasta ajatustasolla.
Kommentit
Lähetä kommentti