Eivät ole vuodet veljiä keskenään. Viime vuonna tähän aikaan sai pyyhkiä hikeä otsalta ja yrittää muistaa juoda tarpeeksi ensimmäisinä hellepäivinä kottikärryjä työnnellessä. Tänä vuonna odottelen yhä, että myös talon takaa lumi muuttuu vedeksi. Lumikasa, jonka sisällä kottikärryt ovat.
Minulla ja äidilläni on oma pieni yhteinen harrastus. Harrastus, jota ei voi tehdä yksin, eikä kenenkään muun kanssa, kuin oman äidin. Yhtä höpsähtäneen ihmisen.
Näin keväisin me lähdelle yhdessä illalla ajelemaan pitkin syrjäteitä ja soramonttuja. Korvasieniä etsimään, sanomme. Mutta reissut ovat ihan joitain muuta kuin pelkästään korvasienestäminen. Voisi sanoa, että me kivestämme. Me ajelemme hiljalleen pitkin poikin ja bongailemme kiviä. Välillä pysäytämme auton ja loikimme pitkin askelin havaitsemamme kauniin kiven luokse. Ja toisen. Ja kolmannen. Hennosti, varovasti sormet myötäilevät kiven pintaa ja muotoja. Haaveet.
Kivestystä tehdään aikaisin keväällä. Aurinkoinen ilta, lämmin. Tuuli on kuin hento kuiskaus, linnut laulavat. Juuri lumien sulettua, ennen hiirenkorvia. Ojien pohjilla saattaa vielä jossain olla lunta. Mutta kasvit eivät ole vielä kasvaneet, eikä ruoho viherrä ja peitä alleen luonnon aarteita.
Korvasieniaikahan alkaa hiirenkorvien puhkeamisen aikana. Nämä meidän reissut ovat usein ennen parasta korvasieniaikaa. Näillä reissuilla katsastamme parhaat apajat jo etukäteen. Ainakin niin sanomme niille, jota kyselevät.
Silmät tuikkivat, hymy kasvoilla ulottuu korvasta korvaan. Välillä ollaan hiljaa. Välillä puhetta tulee molempien suusta kuin konekivääristä konsanaan. Katse kiertää pitkin maastoa etsien, löytäen. Kuuluu hihkumista, naurua, taivastelua, ihastelua.
- Voi kun saisin tämän kauniin kiven puutarhaani!
- Voi katso, miten näistä kivistä saisi ihanan kiveyksen tai kukkapenkin reunan!
- Tämän kiven erikoinen rosoinen pinta ja väri...
- Tämä ansaitsisi kunniapaikan keskellä pihaa...
- Näistä kivistä saisi ihanan pöydän ja penkit!
- Oih ja voih!
- Katso tätä muotoa!
Kivilouhikko, kallioräjäytykset. Aarreaittoja. Haaveaittoja.
Joka kevät sunnittelemme ja lupaamme, että tänä vuonna, kun pahimmat kevätkiireet ovat ohitse, kysymme maanomistajalta, että saammeko luvan käydä traktorin peräkärryllisen hakemassa kiviä pihaan. Joka kevät samat suunnitelmat, samat puheet. Mutta niinhän siinä on joka vuosi sitten käynyt, että puheet jäävät puheeksi. Ja kivet mailleen. Mutta jospa tänä keväänä...
Koska tänä keväänä ei kylmien ilmojen ja lumen vuoksi ole vielä päässyt kivestämään, kaikki kuvat tässä postauksessa on vain kuvia kivistä meidän puutarhasta.
Yhteiset reissumme ovat myös niin paljon muutakin kuin pelkästään kivien bongausta. Parannamme maailmaa, puramme huolia ja murheita. Haaveilemme, suunnittelemme. Nauramme. Nautimme.
Kevään tärkeimpiä hetkiä. Ja korvasieniä.
Kyllä tuo kiviharrastus on lähellä sydäntä, eikä yhtään höpsähtänyttä sanon minä. Suurin itku taisi talon laajennuksen yhteydessä mulla olla kun muutama kivi vanhasta perennapenkistä oli hävitetty (ilmeisesti jäänyt nurmikon perustamisen yhteydessä jonnekin multiin). Edelleen kun kaivan tontilla ja kolahtaa, toivon että löydän niistä edes yhden :)
VastaaPoistaMökillä kannan myös kiviä paikasta A paikkaan B ja välillä mua hiukan katsotaan vinoon, mutta ei haittaa :D
Ihana, että on muitakin höpsähtäneitä 😁
PoistaKiviä ei ole koskaan liikaa. Niitä on joka paikassa, mutta silti niitä pitää haalia ympäri pihaa lisää.