Pioni, tuo paljon puhuttu, paljon huhuttu, puutarhan kruunu. Pionin istuttamiseen ja hoitoon liitetään lähes salaseuramaisesti erilaisia uskomuksia ja myyttejä. Sen kerrotaan olevan vaikea, lähes mahdoton kasvattaa kukkivaksi. Vaatii liki päällä seisontaa, loitsuja ja roppakaupalla hyvää tuuria, että sen saa kukoistamaan ja kasvamaan vuodesta toiseen. Ja höpön höpö! Myytit pioneista kannattaa heittää kertaheitolla romukoppaan. Jokaisella puutarhan perennalla on omat kasvuvaatimuksensa. Niin myös pioneilla. Mutta ne eivät ole tähtitiedettä. Tässä muutama tiukasti ihmisiin iskostunut myytti pioneista. Pioni ei pidä siirtämisestä. Jos sitä siirtää, niin saa kukintaa odottaa useita vuosia. Tarua Komeasti kukkivankin pionin voi jakaa ja siirtää. Tarkastele vain alkuperäistä istutuspaikkaa ja istutta pionin uuteen paikkaan, jossa sillä on samanlaiset kasvuolosuhteet. Etkä menetä seuraavan kesän kukintaa. Paras siirtoaika on syksyllä, elokuun lopussa, kun kasvuaika ei ole...
Puutarhaan hurahtanut. Puutarhan hoitamista ja rakentamista kuvataiteilijan silmin, Kainuun sydämessä.

Kommentit
Lähetä kommentti