Siirry pääsisältöön

Tomaatit itämään

Kalenterissa ollaan menossa jo yli maaliskuun puolen välin ja minä hohhoilen vasta nyt laittaa tomaatin siemenet itämään. 

En omista kasvilamppua, eikä tarkoituksenani ole sitä ihan heti hankkia. Joten on kylvettävä siemenet sitten, kun luonnonvalo riittää niille.


Ajattelin kyllä tänä vuonna ostavani taimet valmiina, koska tomaatteja tulee kylvettyä aina liiaksi ja sitten niiden taimien kanssa on ihan helisemässä, että mihin kaikkialle niitä tunkisi, kun minnekään ne ei mahdu. 

Turhaan on kasvihuonettakaan täyttää ihan tukkoon, koska syksymmällä tulee kerralla sitten taas saavitolkulla tomaatteja ja vaikka niitä lahjoitetaan suuntaan jos toiseen, niin niitä on liikaa. 

Viime vuonna paras sato tuli kaupan keltaisista kirsikkatomaattien siemenistä idätetyistä tomaateista. Joten tänä vuonnakin ajattelin idättää tomaatit kaupan tomaateista. 

Keltaisia ja punaisia kirsikkatomatteja sekä pieniä luumutomaatteja. Niistä otin muutaman siemenen tänä vuonna ja laitoin idätyslautalle itämään. Toiveena olisi, että jokaisesta niistä saisi yhden taimen, eli kolme tomaatintaimea riittää meille kesäksi. Kirsikkatomaatit kerkiää kypsyä kesällä kuin kesällä, eikä yöpakkasten tultua tarvitse vihreitä tomaatteja raahata sisälle kypsymään.


Jos nämä siemenet eivät tästä lähde itämään, niin onneksi niitä valmiita taimiakin saa sitten keväämmällä kaupasta :)

Yritän välttää turhaa mullalla sotkemista, joten suosin idätyslauttaa 💕

Tänä vuonna kasvihuoneeseen laitan kolme tomaattia, yhden tai kaksi kurkkua ja muutaman chilin. Ja tietenkin jotain yrttejä ja salaatteja. Eli maltilla koetetaan mennä.
Mutta senpä sitten kesäkuun alussa näkee, että mitä sitä kasvattaa ja missä. Tällä kertaa ainakin näillä näkymin, kasvihuone on selvinnyt talven lumikuormasta, toisin kuin viime talvena.

Kommentit

  1. Onnea taimikasvatukselle. - Luetko puutarhakirjoja? Blogissani on neljän ihanan puutarhakirjan arvonta, käyhän kurkkaamassa. Mukavaa viikonloppua Pihakuiskaajan puutarhasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulla on kirjahylly notkollaan erilaisia puutarhakirjoja, mutta kyllä sinne sekaan muutama vielä mahtuu. Kiitos vinkistä ☺

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mystinen pioni

Pioni, tuo paljon puhuttu, paljon huhuttu, puutarhan kruunu. Pionin istuttamiseen ja hoitoon liitetään lähes salaseuramaisesti erilaisia uskomuksia ja myyttejä. Sen kerrotaan olevan vaikea, lähes mahdoton kasvattaa kukkivaksi. Vaatii liki päällä seisontaa, loitsuja ja roppakaupalla hyvää tuuria, että sen saa kukoistamaan ja kasvamaan vuodesta toiseen. Ja höpön höpö! Myytit pioneista kannattaa heittää kertaheitolla romukoppaan. Jokaisella puutarhan perennalla on omat kasvuvaatimuksensa. Niin myös pioneilla. Mutta ne eivät ole tähtitiedettä. Tässä muutama tiukasti ihmisiin iskostunut myytti pioneista. Pioni ei pidä siirtämisestä. Jos sitä siirtää, niin saa kukintaa odottaa useita vuosia. Tarua Komeasti kukkivankin pionin voi jakaa ja siirtää. Tarkastele vain alkuperäistä istutuspaikkaa ja istutta pionin uuteen paikkaan, jossa sillä on samanlaiset kasvuolosuhteet. Etkä menetä seuraavan kesän kukintaa.  Paras siirtoaika on syksyllä, elokuun lopussa, kun kasvuaika ei ole...

Kivet kukkapenkkien reunassa

Kukkapenkkien reunustaminen, eri materiaalit ja mielikuvituksen käyttö on joka kesäinen aihe eri puutarha-aiheisissa keskusteluissa ja lehdissä. Mieluisin kukkapenkkien rajausmateriaali mielestäni ovat luonnonkivet. Eikä pelkästään kukkapenkkien reunana, vaan kivien käyttö puutarhassa yleensä. Kivien erilaiset pinnat, värit sekä muodot ovat aina kiehtoneet monimuotoisuudellaan. Ja kivien ikuisuus. Ne eivät lahoa ja hajoa ihan pienestä. Ne ovat syntyneet vuosituhansia sitten. Ja ne ovat täällä vielä meidän jälkeenkin. Kivien kovuus ja ikuisuus tuo kontrastia kukille ja kasveille. Mutta kivien käyttö kukkapenkkien reunassa tuo myös omanlaisia haasteita. Kirjoitan tähän muutamia plussia ja miinuksia kivien käytöstä, oman kokemuksen pohjalta. Haasteet luonnonkivien käytössä kukkapenkin reunana Usein se itse kivien haaliminen on jo haaste sinänsä. Pieneenkin kukkapenkkiin menee yllättävän paljon kiviä. Ja mitä suurempia kivet ovat, sitä näyttävämpiä ne ovat. Ja sitä pain...

Sammalleimun lisäys

Sammalleimu on nopeasti aurinkoisella paikalla leviävä kaunis ja kestävä perenna. Se viihtyy laihassakin maassa, hiekkaisessa ja kuivassa. Märkyydestä, etenkin talvella, ei sammalleimu oikein pidä.  Kasvi leviää mattomaisesti ja estää tehokkaasti rikkaruohojen kasvun. Se kasvaa myös varjoisammallakin paikalla, mutta varjoisassa kukinta jää heikommaksi. Sammalleimu on matala ja sen korkeus jää 5-15 senttimetriin. Siksikin se sopii täydellisesti kukkapenkkien reunakasviksi, kivikkoryhmiin, rinteisiin, luiskiin ja muurien päälle. Sammalleimut ovat perhosten mieleen ja ne ovat houkutelleet meidän pihaan paljon erilaisia perhosia.  Tänä kesänä sammalleimut ovat kukkineet aivan uskomattoman kauniisti ja pitkään. Niiden kauneus ja helppous saa haluamaan niitä aina vain lisää. Olisi hienoa saada kokonainen rinne täyteen sammalleimua, niin että kukinta näkyisi kauas, myös ohi ajaville autoille. Sammalleimu leviää aika hyvin, mutta se lähtee helposti k...