Joka ikinen syksy, kun päivä lyhenee, ilma viilenee ja talvi tekee tuloaan, niin minä painun pikku hiljaa talvihorrokseen. Mitään ei jaksaisi tehdä, mikään ei jaksaisi kiinnostaa. Viimeiset syystyöt puutarhassakin vaatii huomattavia ponnistuksia. On halu vaan kömpiä peiton alle lämpimään ja nukkua muutama kuukausi. Aurausviittojen takominen maahan tuntui todella suurelta ponnistukselta. Luovuttamiselta. Luovuttaa irti kesästä ja antaa talvelle lupa tulla. Onneksi tuli iskettyä ne viitat maahan. Ja vielä normaalia isompi määrä tällä kertaa. Sen verran on paljon tullut lunta tänä talvena, että ongelmissa olisi lumitöissä, ellei olisi aurausviittoja antamassa suuntaa. Mutta näin tammikuun loppupuolella, kun aurinkokin pilkistelee joinakin päivinä taivaanrannasta, mieli virkistyy ja silmät avautuvat taas. Joulukuussa ei muuten Sotkamossa aurinkoa näkynyt yhtenäkään päivänä. Ei ihme, että väsymys ja masennus painaa, kun kylmässä ja pimeässä mörnötetään täällä mö
Puutarhaan hurahtanut. Puutarhan hoitamista ja rakentamista kuvataiteilijan silmin, Kainuun sydämessä.