Kukkakahelin puutarha

Viikko sitten aloitin urakakseni uuden kukkapenkin tekemisen. Päällimmäisenä ajatuksena nostaa ylös ja kunnostaa vanha rikkaruohottunut ja paikkaansa nähden pieni kukkapenkki sekä vähän laajentaa sitä. Laajentaminen vähän karkasi käsistä. Vähän. Se on aina vaarana, kun vauhtiin pääsee, ettei osaa lopettaa. Jätin silti vielä mahdollisuuden laajentaa penkkiä tästäkin lisää. Ajanmittaan. Helpompi leikata nurmikkoa, kun on yksi iso istutusalue kuin monta pientä.. Aloitin kohopenkin tekemisen poistamalla vanhasta kukkapenkistä reunat. Yksi reuna oli vanha, aivan ihana, kelottunut puu, joka oli jo tähän päivään mennessä alkanut lahoamaan sen verran, että olikin jo aika sanoa sille hyvästi ja kiittää kaikista menneistä vuosista. Kauanhan tuo loppupeleissä on kestänytkin, viitisen vuotta. Ja olisi se pari kesää vielä mennyt tuossakin, ellen olisi ryhtynyt tähän projektiin. Muuten penkin olin ympäröinyt luonnonkivillä. Yksi reuna kukkapenkistä rajoittuu isoon kiveen, joka

Kolmatta kesää siitä olen puhunut ja siitä haaveillut. Tänä viikonloppuna sen sain. Aita. Rakkauvvella tehty 💕 Meillä on liiterin vieressä pitkä kukkapenkki. Muutama vuosi sitten siihen rakennettiin myös kasvihuone.  Kukkapenkki siihen tuli siksi, kun siinä oli rakennusten jäljiltä kasa nurmikon pohjalle tarkoitettua maata, multaa. Hemmetin ruma alue, joka näkyy heti etuovelta. Sen näkee heti, kun pihaan saapuu. Sille oli tehtävä jotain. Ja heti.  Pikkuhiljaa vuosi vuodelta olen siihen saanut kukkia istutettua. Koska isohan se on, ei siihen ole raskinut hankkia kukkia kerralla. Arviolta nelisenkymmentä neliötä on kukkapenkin koko. Kuviin ei penkin kokoa saa kunnolla ikuistettua, ellei nouse katolle ja ota kuvaa ylhäältäpäin. Ja aika paahteisella paikalla se on. Tästä penkistä sulavat lumet ensimmäisenä.   Kukkapenkin suurin ja ärsyttävin asia on ollut tausta. Penkkihän rajoittuu metsään. Metsä itsessään on ihana, kaunis ja maisema parhaimmillaan. Mutta he

Alppiruusu on erittäin kaunis alukesän kukkija. Menestyessään kasvupaikallaan, se palkitsee puutarhurinsa vuosi vuodelta kasvavana komistuksena. Ensimmäinen alppiruusu meille hankittiin, koska Harri sellaisen meille halusi. Ja jos jotain kasvia puutarhaan haluaa, niin sellainen on tottakai saatava. 😉 Harmikseni en kirjoittanut ylös tämän kyseisen alppiruusun nimeä, mutta se oli joku hennon vaaleanpunainen pensas, jonka kasvukorkeudeksi oli ilmoitettu 100-150 cm ja sen ostimme alennuslaarista syyskesällä. Tämän ensimmäisen alppiruusun istutin metsän reunaan, männyn juureen. En saanut siihen varvikkoon kunnolla kaivettua minkäänlaista istutuskuoppaa, niin epäilin jo istuttaessa alppiruusun tuskin viihtyvän kovin kummoisesti paikallaan. Mutta yllätys seuraavana keväänä oli melkoinen, kun kasvi avasi kukkansa ja näytti oikein hyvinvoivalta. Mutta ei hyvää ettei toisinaan jotain huonoakin. Leikkimökin läheisyys ei ehken ollut mikään parhaiten mietitty ajatus. Vaan kesän

Minä vannoin ja lupasin itselleni jo aikoja sitten, etten tee enää lumipäivityksiä tänne. Että kevät tulee, ihan kohta. Tai sitten ei. Tänään on runsaslumisin äitienpäivä ikinä. Minun muistin aikaan. Tällä hetkellä, ilta yhdeksän aikaan on lunta satanut jo 18 senttiä. Ja lisää sataa. Ensi yönä sataa. Ja huomenna sataa.  Ajattelin mennä ulos kameran kanssa ja ottaa söpön kuvan krookuksista, jotka pilkistävät lumen keskeltä. En löytänyt koko kukkapenkkiä. Ei tuon lumen keskeltä. Jos nyt olisi marraskuu, niin olisin vain mielissäni lumen määrästä. Tuohan se valoa pimenevään syksyyn... Mutta nythän on kevät! Nyt ei kaivata lisää lunta, vaan aurinkoa! Perhosia! Itikoita! Kukkia! Tuntuu jo ihan uskomattomalta tämä kevään eteneminen tänä vuonna. Tätä ei voi ottaa muuten kuin huumorilla. Ja toiveikkaana siitä, että kun aurinko viimein saa ylivallan, niin kesä tulee rytinällä päivässä! Tuleehan? Jooko? Täältä Kainuun lumen keskeltä haluan toivottaa kaikille äidei

Eivät ole vuodet veljiä keskenään. Viime vuonna tähän aikaan sai pyyhkiä hikeä otsalta ja yrittää muistaa juoda tarpeeksi ensimmäisinä hellepäivinä kottikärryjä työnnellessä. Tänä vuonna odottelen yhä, että myös talon takaa lumi muuttuu vedeksi. Lumikasa, jonka sisällä kottikärryt ovat. Minulla ja äidilläni on oma pieni yhteinen harrastus. Harrastus, jota ei voi tehdä yksin, eikä kenenkään muun kanssa, kuin oman äidin. Yhtä höpsähtäneen ihmisen.  Näin keväisin me lähdelle yhdessä illalla ajelemaan pitkin syrjäteitä ja soramonttuja. Korvasieniä etsimään, sanomme. Mutta reissut ovat ihan joitain muuta kuin pelkästään korvasienestäminen. Voisi sanoa, että me kivestämme. Me ajelemme hiljalleen pitkin poikin ja bongailemme kiviä. Välillä pysäytämme auton ja loikimme pitkin askelin havaitsemamme kauniin kiven luokse. Ja toisen. Ja kolmannen. Hennosti, varovasti sormet myötäilevät kiven pintaa ja muotoja. Haaveet.  Kivestystä tehdään aikaisin keväällä. Aurinkoinen ilta, lämm

Vihdoinkin myös meidän vaaralla on päästy aloittelemaan ensimmäisiä kevättöitä. Onhan sitä jo odotettukin. Kasvihuoneen viereinen iso kukkapenkki on putsattu kuivista kasvien jätteistä. Suurimman osan kuivista lehdistä murustelin kukkapenkin pinnalle ja sekoitin pintamullan joukkoon, mutta otin paksut perennojen varret pois. Niitä en jaksanut alkaa pienimään, koska jo lehdistäkin tuli niin paljon hienoa kasvijätettä. Kukkapenkin vieressä oleva iso raita oli pitänyt siitä hyvin huolen.  Tähän penkkiin kävi Harri nakkelemassa pitkin talvea tuhkaa, joten kalkita ei tätä penkkiä tarvitse. Yksi kukkapenkki on nyt täysin valmis kesää varten. Siitäkin poistin vain paksut liljojen varret, mutta muuten murustelin kasvijätteet paikoilleen. Sitten reilusti kalkkia sekä kanankakkaa ja kerros uutta multaa päälle. Ja avot! Tämän penkin positiivinen yllätys on hyvin talvehtinut puupioni! Sen talvehtimisesta en ottanut stressiä. Koska eihän sen näillä korkeuksilla olisi pitänyt pä

Lumen ja jään keskeltä ponnistavat ne, joilla kaikista eniten kiire... Tänään lumi on saanut kyytiä auringolta. Nyt melkein jo kumpparin varressa riittää pituus, kun kaahlaa hangen läpi tutkimaan kukkapenkkien tilannetta. Se on toukokuu ja vielä on korkeat hanget. Mutta silti hakien läpi, pienestä sulaneesta paljaasta pälvestä sinnikkäimmät keväiset ystävämme jaksavat kurkottaa kohti aurinkoa. Pienet lupaukset keväästä antaa toivoa ja intoa odottaa lumien sulamista. Näyttää ainakin tällä hetkellä siltä, että lähes kaikki viime syksynä istuttamani sipulikasvit ovat talvesta selvinneet. Kaikkien kohtaloa en vielä tiedä, koska osan päällä on paksu lumivaippa. Mutta ne kohdat pihalla, josta lumi on jo sulanut, on paljon pieniä kukkasia nousemassa kurkkimaan aurinkoa. Huvittavaa toisaalta katsoa, kun tulppaanit ovat päättäneet nostaa päätään hangen läpi. Ne ovat päättäneet kasvaa kalenterin mukaan, ei niinkään sään mukaan 😆 Eniten minua huolettaa särkyneensydämen alu