Aidan rakennusta

Kolmatta kesää siitä olen puhunut ja siitä haaveillut. Tänä viikonloppuna sen sain. Aita.
Rakkauvvella tehty 💕

Meillä on liiterin vieressä pitkä kukkapenkki. Muutama vuosi sitten siihen rakennettiin myös kasvihuone. 

Kukkapenkki siihen tuli siksi, kun siinä oli rakennusten jäljiltä kasa nurmikon pohjalle tarkoitettua maata, multaa. Hemmetin ruma alue, joka näkyy heti etuovelta. Sen näkee heti, kun pihaan saapuu. Sille oli tehtävä jotain. Ja heti. 

Pikkuhiljaa vuosi vuodelta olen siihen saanut kukkia istutettua. Koska isohan se on, ei siihen ole raskinut hankkia kukkia kerralla. Arviolta nelisenkymmentä neliötä on kukkapenkin koko. Kuviin ei penkin kokoa saa kunnolla ikuistettua, ellei nouse katolle ja ota kuvaa ylhäältäpäin. Ja aika paahteisella paikalla se on. Tästä penkistä sulavat lumet ensimmäisenä.

 

Kukkapenkin suurin ja ärsyttävin asia on ollut tausta. Penkkihän rajoittuu metsään. Metsä itsessään on ihana, kaunis ja maisema parhaimmillaan. Mutta heti penkin takana, kun on myös heinikkoa, vatukkoa ja muuta ryteikköä. Sekä rakennusajalta jääneet telineet ja muu puutavara liiterin takana, joihin on ollut suora näköyhteys pihasta. Levoton.

Olen halunnut kukkapenkin ja metsän väliin rakentaa (rakennuttaa) aidan. Suunnitelmat sen ulkonäöstä on muuttunut aina säännöllisin väliajoin, mutta uusin visio siitä, on säilynyt jo yli vuoden. Eli olen viimein päätökseni tehnyt minkälaisen aidan siihen haluan. 

Materiaalina on käytetty vain liiterin takaa löynytyttä, jo harmaantunutta raakalautaa, joka on jäänyt ylimääräiseksi talon rakennuksesta. Ja tämä talohan on ollut tässä jo kuusi-seitsemän vuotta, eli olihan se jo aika käyttää nämä laudanpätkät pois haitolta pyörimästä.

Annoin Harrille ohjeeksi, että tekee kolme eri elementtiä. Ei haittaa vaikka laudat ovat eri mittaisia, päin vastoin. Se on jopa suotavaa. Ja saa, tai pitää, laudan päidenkin olla vinoja. Eli aika laveat olivat minulla ohjeet. Ja jonkin verran havainnekuvaa viime talvena taisin piirrellä. Ja hienon sain. Olen tyytyväinen 😀

Aita harmaantuu aikaa myöten kauniin harmaaksi ja puun kuviot tulevat kauniisti esiin. Erilaisia hienoja koukeroita, oksanreikiä. Kaunis. Niin meidän näköinen. Maalata tätä ei koskaan. Sen kuuluu olla harmaa, erilainen. Erikoinen. Vähän taiteellinen.

Tuskin maltan odottaa, että kukkapenkin kukkaset lähtevät kunnolla kasvuun ja niiden kauneus korostuu nyt aitaa vasten, eikä ryteikköä.

Nyt on monta vuotta sitten istuttamalleni köynnöskuusamallekin tuki jota vasten kiivetä. Istutin alunperin sen vain valeistutukseen tuohon penkkiin, mutta sepä taisi jäädä siihen lopullisesti. Kiipeämään vasten raitaa, vasten uutta aitaa.

Ehkäpä istutan jotain yksivuotista köynnöstävää kukkasta kiipeilemään aikaa pitkin.