Siirry pääsisältöön

Aidan rakennusta

Kolmatta kesää siitä olen puhunut ja siitä haaveillut. Tänä viikonloppuna sen sain. Aita.
Rakkauvvella tehty 💕


Meillä on liiterin vieressä pitkä kukkapenkki. Muutama vuosi sitten siihen rakennettiin myös kasvihuone. 

Kukkapenkki siihen tuli siksi, kun siinä oli rakennusten jäljiltä kasa nurmikon pohjalle tarkoitettua maata, multaa. Hemmetin ruma alue, joka näkyy heti etuovelta. Sen näkee heti, kun pihaan saapuu. Sille oli tehtävä jotain. Ja heti. 


Pikkuhiljaa vuosi vuodelta olen siihen saanut kukkia istutettua. Koska isohan se on, ei siihen ole raskinut hankkia kukkia kerralla. Arviolta nelisenkymmentä neliötä on kukkapenkin koko. Kuviin ei penkin kokoa saa kunnolla ikuistettua, ellei nouse katolle ja ota kuvaa ylhäältäpäin. Ja aika paahteisella paikalla se on. Tästä penkistä sulavat lumet ensimmäisenä.
 


Kukkapenkin suurin ja ärsyttävin asia on ollut tausta. Penkkihän rajoittuu metsään. Metsä itsessään on ihana, kaunis ja maisema parhaimmillaan. Mutta heti penkin takana, kun on myös heinikkoa, vatukkoa ja muuta ryteikköä. Sekä rakennusajalta jääneet telineet ja muu puutavara liiterin takana, joihin on ollut suora näköyhteys pihasta. Levoton.


Olen halunnut kukkapenkin ja metsän väliin rakentaa (rakennuttaa) aidan. Suunnitelmat sen ulkonäöstä on muuttunut aina säännöllisin väliajoin, mutta uusin visio siitä, on säilynyt jo yli vuoden. Eli olen viimein päätökseni tehnyt minkälaisen aidan siihen haluan. 


Materiaalina on käytetty vain liiterin takaa löynytyttä, jo harmaantunutta raakalautaa, joka on jäänyt ylimääräiseksi talon rakennuksesta. Ja tämä talohan on ollut tässä jo kuusi-seitsemän vuotta, eli olihan se jo aika käyttää nämä laudanpätkät pois haitolta pyörimästä.



Annoin Harrille ohjeeksi, että tekee kolme eri elementtiä. Ei haittaa vaikka laudat ovat eri mittaisia, päin vastoin. Se on jopa suotavaa. Ja saa, tai pitää, laudan päidenkin olla vinoja. Eli aika laveat olivat minulla ohjeet. Ja jonkin verran havainnekuvaa viime talvena taisin piirrellä. Ja hienon sain. Olen tyytyväinen 😀

Aita harmaantuu aikaa myöten kauniin harmaaksi ja puun kuviot tulevat kauniisti esiin. Erilaisia hienoja koukeroita, oksanreikiä. Kaunis. Niin meidän näköinen. Maalata tätä ei koskaan. Sen kuuluu olla harmaa, erilainen. Erikoinen. Vähän taiteellinen.

Tuskin maltan odottaa, että kukkapenkin kukkaset lähtevät kunnolla kasvuun ja niiden kauneus korostuu nyt aitaa vasten, eikä ryteikköä.


Nyt on monta vuotta sitten istuttamalleni köynnöskuusamallekin tuki jota vasten kiivetä. Istutin alunperin sen vain valeistutukseen tuohon penkkiin, mutta sepä taisi jäädä siihen lopullisesti. Kiipeämään vasten raitaa, vasten uutta aitaa.

Ehkäpä istutan jotain yksivuotista köynnöstävää kukkasta kiipeilemään aikaa pitkin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sammalleimun lisäys

Sammalleimu on nopeasti aurinkoisella paikalla leviävä kaunis ja kestävä perenna. Se viihtyy laihassakin maassa, hiekkaisessa ja kuivassa. Märkyydestä, etenkin talvella, ei sammalleimu oikein pidä.  Kasvi leviää mattomaisesti ja estää tehokkaasti rikkaruohojen kasvun. Se kasvaa myös varjoisammallakin paikalla, mutta varjoisassa kukinta jää heikommaksi. Sammalleimu on matala ja sen korkeus jää 5-15 senttimetriin. Siksikin se sopii täydellisesti kukkapenkkien reunakasviksi, kivikkoryhmiin, rinteisiin, luiskiin ja muurien päälle. Sammalleimut ovat perhosten mieleen ja ne ovat houkutelleet meidän pihaan paljon erilaisia perhosia.  Tänä kesänä sammalleimut ovat kukkineet aivan uskomattoman kauniisti ja pitkään. Niiden kauneus ja helppous saa haluamaan niitä aina vain lisää. Olisi hienoa saada kokonainen rinne täyteen sammalleimua, niin että kukinta näkyisi kauas, myös ohi ajaville autoille. Sammalleimu leviää aika hyvin, mutta se lähtee helposti kasvamaan

Kivet kukkapenkkien reunassa

Kukkapenkkien reunustaminen, eri materiaalit ja mielikuvituksen käyttö on joka kesäinen aihe eri puutarha-aiheisissa keskusteluissa ja lehdissä. Mieluisin kukkapenkkien rajausmateriaali mielestäni ovat luonnonkivet. Eikä pelkästään kukkapenkkien reunana, vaan kivien käyttö puutarhassa yleensä. Kivien erilaiset pinnat, värit sekä muodot ovat aina kiehtoneet monimuotoisuudellaan. Ja kivien ikuisuus. Ne eivät lahoa ja hajoa ihan pienestä. Ne ovat syntyneet vuosituhansia sitten. Ja ne ovat täällä vielä meidän jälkeenkin. Kivien kovuus ja ikuisuus tuo kontrastia kukille ja kasveille. Mutta kivien käyttö kukkapenkkien reunassa tuo myös omanlaisia haasteita. Kirjoitan tähän muutamia plussia ja miinuksia kivien käytöstä, oman kokemuksen pohjalta. Haasteet luonnonkivien käytössä kukkapenkin reunana Usein se itse kivien haaliminen on jo haaste sinänsä. Pieneenkin kukkapenkkiin menee yllättävän paljon kiviä. Ja mitä suurempia kivet ovat, sitä näyttävämpiä ne ovat. Ja sitä pain

Alppiruusun istuttaminen

Alppiruusu on erittäin kaunis alukesän kukkija. Menestyessään kasvupaikallaan, se palkitsee puutarhurinsa vuosi vuodelta kasvavana komistuksena. Ensimmäinen alppiruusu meille hankittiin, koska Harri sellaisen meille halusi. Ja jos jotain kasvia puutarhaan haluaa, niin sellainen on tottakai saatava. 😉 Harmikseni en kirjoittanut ylös tämän kyseisen alppiruusun nimeä, mutta se oli joku hennon vaaleanpunainen pensas, jonka kasvukorkeudeksi oli ilmoitettu 100-150 cm ja sen ostimme alennuslaarista syyskesällä. Tämän ensimmäisen alppiruusun istutin metsän reunaan, männyn juureen. En saanut siihen varvikkoon kunnolla kaivettua minkäänlaista istutuskuoppaa, niin epäilin jo istuttaessa alppiruusun tuskin viihtyvän kovin kummoisesti paikallaan. Mutta yllätys seuraavana keväänä oli melkoinen, kun kasvi avasi kukkansa ja näytti oikein hyvinvoivalta. Mutta ei hyvää ettei toisinaan jotain huonoakin. Leikkimökin läheisyys ei ehken ollut mikään parhaiten mietitty ajatus. Vaan kesän