Siirry pääsisältöön

...mistä kaikki alkoi

Syyt miksi aloitin kirjoittamaan blogia, ovat täysin itsekkäät. Halusin nimittäin pitää päiväkirjaa siitä miten olemme lähteneet rakentamaan puutarhaamme ja mitä kaikkea se on vaatinut ja vaatii.
Olen opetellut kaikki kantapään kautta ja tietoa joka suunnasta kahmien. Joten kaikki ratkaisuni ja tekoni eivät ole missään tapauksessa kaiken taiteen sääntöjen mukaisia. Esimerkiksi kukkapenkkejä ja kivetyksiä olen tehnyt monella eri tapaa, toisinaan onnistuen ja toisinaan taas epäonnistuen. Alkuun kun tahtoi olla meininkinä, että kaikki-mulle-nyt-heti ja silloin pohjatyöt tein usein toisella kädellä, toinen silmä kiinni takaviistoon hosuen. Ja tästä syystä joudun tekemään joitakin asioita uudestaan, ihan alusta. Mutta tekemällä oppii. Niin ainakin kaikki sanovat 😉

Jos aloitan alusta.

Näkymä olohuoneen ikkunasta tammikuussa
Talomme on valmistunut vuonna 2010. Pihatyöt on aloitettu tekemään vuonna 2012. Talomme sijaitsee Sotkamossa, Pohjavaaralla. Kasvuvyöhykkeemme on virallisesti 5/6, mutta voinen vaikka vakuuttaa, että ennemmin 4-vyöhyke, tai joissain kohti jopa 3. Tähän vaikuttaa se, että asumme vaaran päällä ja kovimmat pakkashuiput eivät tänne asti yletä. Varsinkin ensimmäisinä pakkaspäivinä meillä on kymmenenkin astetta vähemmän pakkasta kuin muutaman kilometrin päässä alempana.
Meille tulee myös joka vuosi runsas lumipeite. Kevyt pakkaslumihan on tiettävästi paras talvisuojaus kasveille. Niinpä minä olen aina innokkaana tekemässä lumitöitä ensimmäisten lumien sataessa maahan, että saan varmasti lapioitua kasat lunta aremmille kasveille. Talven sitten edetessä into lumitöihin jostain kumman syystä sitten laantuukin ja lumityöt jää suurimmalta osin Harrin vastuulle...

Talvisuojaus kohdillaan :) 1/2015

1/2015







Maaperä meillä on kangasmetsän pohjaa ja harjua. Eli hiekkaa ja kiviä löytyy. Appiukko ajoi traktorillaan suosta nostettua muraa (turvetta) hiekan sekaan, jotta saatiin aloitettua nurmikenttien pohjatyöt. Ja paljon kalkkia. Sitä kylvettiin säkkitolkulla, jotta saatiin maaperän happamuutta tasoitettua.





Työkoneet olivat tietenkin kunkin omien taitojensa mukaiset. :)



Ja kiviä minä rakastan. Kun lapioidessa kilahtaa kiveen, en suinkaan sadattele kivistä maastoa, vaan hihkun ilosta ja kaivan kiven ylös, kuin kalliimmankin aarteen. Kiveä sitten pyörittelen käsissäni ja etsin sen kauneimman kyljen, jonka haluan esille kivestä. Kivien muodot ja pinta ovan mielestäni jotain uskomattoman kaunista. Olenpa saanut osakseni hieman epäileviä katseita, kun olen hihkunut innosta löytäessäni kauniin kiven ja kiikuttanut sen pihaan. Naapurit keräävät joka vuosi pelloiltaan kiviä ja ajavat niitä metsän reunaan. Nyt tulevana keväänä ajattelin käydä kysymässä, että saisinko pari kuormallista meille. Miksipä ei, toisen roska voi olla toisen aarre. Ei tarvitseisi kaivella ja kantaa kiviä pitkin tonttia ja tontin vierusta aina inspiraation iskiessä. 

Kivistä saan kirjoitettua monta erillistäkin tekstiä, joten jätän kivistä kirjoittamisen tällä erää tähän.


Jos voisin muuttaa jotain asioita, jotka tekisin (tai teettäisin) toisin ihan perustamisesta lähtien, olisi se, että jättäisin johonkin kohti muutaman männyn rykelmään ja nurmialuetta niiden ympärille. Haluaisin tehdä mäntyjen ympärille, katveeseen, pienen rhodoalueen. Koska kaikkea muuta voi vielä tehdä uudestaan ja korjata, mutta suuria mäntyjä en enää keskelle nurmialuetta saa. Toki voin tehdä pienen rhodopuutarhan metsän puolelle, aivan nurmialueen reunaan, mutta siitä täytynee jutella ensin appiukon kanssa, koska meidän tonttimme on lohkaistu hänen mailtaan ja taitaapa jo tonttimme hieman hiipineen alkuperäistä suuremmaksi...

Kommentit

  1. Täällä toinen joka kanssa pitää luonnonkivistä todella paljon. Kolme ns pientä kukkapenkkiä niillä reunustanut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ihanaa, että on muitakin. 😊
      Kivet ovat vaan niin 💜 Minua pidetään vähän höpöhöpö noiden kivien kanssa. Mutta niistä saa tehtyä niin paljon kaikkea ihanaa uniikkia pihaan ja puutarhaan. 😊

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sammalleimun lisäys

Sammalleimu on nopeasti aurinkoisella paikalla leviävä kaunis ja kestävä perenna. Se viihtyy laihassakin maassa, hiekkaisessa ja kuivassa. Märkyydestä, etenkin talvella, ei sammalleimu oikein pidä.  Kasvi leviää mattomaisesti ja estää tehokkaasti rikkaruohojen kasvun. Se kasvaa myös varjoisammallakin paikalla, mutta varjoisassa kukinta jää heikommaksi. Sammalleimu on matala ja sen korkeus jää 5-15 senttimetriin. Siksikin se sopii täydellisesti kukkapenkkien reunakasviksi, kivikkoryhmiin, rinteisiin, luiskiin ja muurien päälle. Sammalleimut ovat perhosten mieleen ja ne ovat houkutelleet meidän pihaan paljon erilaisia perhosia.  Tänä kesänä sammalleimut ovat kukkineet aivan uskomattoman kauniisti ja pitkään. Niiden kauneus ja helppous saa haluamaan niitä aina vain lisää. Olisi hienoa saada kokonainen rinne täyteen sammalleimua, niin että kukinta näkyisi kauas, myös ohi ajaville autoille. Sammalleimu leviää aika hyvin, mutta se lähtee helposti kasvamaan

Kivet kukkapenkkien reunassa

Kukkapenkkien reunustaminen, eri materiaalit ja mielikuvituksen käyttö on joka kesäinen aihe eri puutarha-aiheisissa keskusteluissa ja lehdissä. Mieluisin kukkapenkkien rajausmateriaali mielestäni ovat luonnonkivet. Eikä pelkästään kukkapenkkien reunana, vaan kivien käyttö puutarhassa yleensä. Kivien erilaiset pinnat, värit sekä muodot ovat aina kiehtoneet monimuotoisuudellaan. Ja kivien ikuisuus. Ne eivät lahoa ja hajoa ihan pienestä. Ne ovat syntyneet vuosituhansia sitten. Ja ne ovat täällä vielä meidän jälkeenkin. Kivien kovuus ja ikuisuus tuo kontrastia kukille ja kasveille. Mutta kivien käyttö kukkapenkkien reunassa tuo myös omanlaisia haasteita. Kirjoitan tähän muutamia plussia ja miinuksia kivien käytöstä, oman kokemuksen pohjalta. Haasteet luonnonkivien käytössä kukkapenkin reunana Usein se itse kivien haaliminen on jo haaste sinänsä. Pieneenkin kukkapenkkiin menee yllättävän paljon kiviä. Ja mitä suurempia kivet ovat, sitä näyttävämpiä ne ovat. Ja sitä pain

Kohopenkin tekeminen, osa I

Viikko sitten aloitin urakakseni uuden kukkapenkin tekemisen. Päällimmäisenä ajatuksena nostaa ylös ja kunnostaa vanha rikkaruohottunut ja paikkaansa nähden pieni kukkapenkki sekä vähän laajentaa sitä. Laajentaminen vähän karkasi käsistä. Vähän. Se on aina vaarana, kun vauhtiin pääsee, ettei osaa lopettaa. Jätin silti vielä mahdollisuuden laajentaa penkkiä tästäkin lisää. Ajanmittaan. Helpompi leikata nurmikkoa, kun on yksi iso istutusalue kuin monta pientä.. Aloitin kohopenkin tekemisen poistamalla vanhasta kukkapenkistä reunat. Yksi reuna oli vanha, aivan ihana, kelottunut puu, joka oli jo tähän päivään mennessä alkanut lahoamaan sen verran, että olikin jo aika sanoa sille hyvästi ja kiittää kaikista menneistä vuosista. Kauanhan tuo loppupeleissä on kestänytkin, viitisen vuotta. Ja olisi se pari kesää vielä mennyt tuossakin, ellen olisi ryhtynyt tähän projektiin. Muuten penkin olin ympäröinyt luonnonkivillä. Yksi reuna kukkapenkistä rajoittuu isoon kiveen, joka