Siirry pääsisältöön

Ikuisuusprojekti II: Roskakatoksen ympäristö nätiksi

Roskakatos. Se näkyy ensin pihaan saapuvalle. Ja sen ympäristö on ollut ruma. Aina.

Olen yrittänyt tänä kesänä saattaa aikaisemmin aloitettuja ikuisuusprojekteja loppuun. Muuten koko puutarha on pian täynnä pelkkiä hieman kesken jääneitä projekteja. Tämä malttamaton luonne, kun haluaa siirtyä tekemään jo jotain uutta ja ihmeellistä ennen kuin entinen työ on saatu kokonaan loppuun. 

Nyt oli vuorossa roskakatoksen ympäristön siistiminen. Kimmokkeena tähän tällä kertaa oli se, että roskakatoksen vieressä nurmikon keskellä oli iso kivi, joka oli sen verran pinnassa, että se hankaloitti ruohon leikkaamista ja sille piti tehdä jotain. Ja myös se, että Harri osti meille mongolianvaahteran taimen, jolle piti keksiä yhtäkkiä paikka. Yhdistin nämä kaksi asiaa: kaivoin kiveä esille ja istutin mongolianvaahteran sen kupeeseen. 

Kiven vierestä maata kaivaessa löytyi isohko kivi kuopasta. Harri sai sen nostettua ylös ja pyöritti sen maan pinnassa olevan kiven viereen. Maan alta löytynyt kivi paljastuikin aika persoonalliseksi ja hienoksi. Siinä on pinnassa kaksi syvää uurretta, raitaa. Se on hieno.

Mongolianvaahtera näytti kuitenkin aika yksinäiseltä tuossa, niin istutin kiven kupeeseen yhden isoksi kasvavan kuunliljan. Jotain matalaa aluskasvia laitan tuohon myös. Kunhan saan päätettyä, että mitä.


Kuten koiranhäkin edusta, niin myös roskakatoksen ympäristö oli täynnä rikkaruohottunutta sepeliä ja ympäristö oli muutenkin jäänyt keskeneräiseksi odottamaan inspiraatiota ja ajatusta, että millaiseksi sen lopulta haluan. 

Nurmikko on pikkuhiljaa ottanut omaa tilaa tieltä ja sepeliltä ja se näyttää epäsiistiltä, koska siitä on vaikeaa leikata ruohoa irtonaisten kivien takia. Eli siistiminen alkoi rikkaruohojen poistamisella. Lapio taas kauniiseen käteen ja rikkaruihojen nostelua sepelistä. Ei todellakaan minun mielihommaa. Siksi sitä on lykätty. 



Litteät kivet on haettu keväällä ja ne on odottaneet roskakatoksen edessä lopullista sijoituspaikkaansa. Nyt nekin alkoivat löytämään oman paikkansa rajaamaan nurmikko sepelialueesta.



Pikkuhiljaa homma alkoi valmistua. Vähän kerrallaan.




Miksei roskakatoksen ympäristökin voisi olla nätti? No voihan se. Haluaisin vielä etukulmiin istuttaa molemmin puolin korkeaksi kasvavat puut. Katsotaan löytyykö mieleisiä Kainuun puutarhakauppojen valikoimista. Pilvikirsikat olisivat juuri passelit...
Ja ylimääräiset kivet kiikutettua jonnekin muualle. 

Molemmin puolin katoksen takaviistoon istutin pensaat. Oikealle puolelle Isabellan syreenin, vaaleanpunaisin kukinnoin ja vasemmalle puolelle kiiltotuhkapensaan. Jospa ne kasvaessaan naamioisivat katosta vielä vähän maastoon sopivaksi ja antaisivat suojaa sitten, kun roskakatoksen takana oleva kuusi kasvaa liian suureksi ja se täytyy kaataa.

Haluaisin myös jotain kukkivaa, perennaa? Jonnekin tuohon lähistölle, ympärille. Käynnös kiipeilemään pitkin katosta? Tai vaikka rinneangervoa tai joitain muuta matalaa pensasta kivetyksen ympärille... Ehkäpä sammalleimua värittämään alkukesästä ympäristöä... En tiedä. Jotain, mikä ei haittaa lumitöiden tekoa talvella, eikä kärsi lumikuormasta.

Kaikki perennat ja kukkivat kasvit on sijoitettu muualle meidän puutarhassa ja tämä alue on aina ollut tylsä, ruma ja pliisu. Jospa se nyt piristyy ja näyttää houkuttelevammalta. Mutta jotain siihen on laitettava. Muuten koko homma jää mielestäni edelleen valjuksi ja tyksäksi. Vaikkakin huomattavasti valmiimpi ja parempi se nyt jo on.


Nyt vaan nurmikon kanttaaminen ja puhdistaminen sepeliltä pois, niin homma olisi siisti ja selkeä. Siinä se homma on taas yhdenlainen, joka kehtuuttaa niin pirsketisti. Joka lapion lyönnillä puolen nyrkin kokoisia kiviä vastassa, joten kanttaaminen on oikeastana pikku nitkutusta ja lapion ujuttamista sentti kerrallaan rikkaruoholaatan alle kivien välistä puikkelehtien. 

Yli puolet siitäkin hommasta, kaikenkaikkiaan 26 metriä roskakatoksen ja koiranhäkin välistä, on jo kantattu. Viimeiset metrit... ne viimeiset metrit. Vielä kolmisen metriä odottaa lapioon tarttumista. Jospa tällä viikolla saisin sen valmiiksi :)



Mutta onhan se entiseen nähden huomattavasti siistimpi. Suorahan se ei ole, mutta siisti.
Kun tuo väli, 26 metriä on kantattu ja siistitty, on useita kymmeniä metrejä pihassa vielä lisää kantattavaa... Ehkei kaikkia tänä kesänä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sammalleimun lisäys

Sammalleimu on nopeasti aurinkoisella paikalla leviävä kaunis ja kestävä perenna. Se viihtyy laihassakin maassa, hiekkaisessa ja kuivassa. Märkyydestä, etenkin talvella, ei sammalleimu oikein pidä.  Kasvi leviää mattomaisesti ja estää tehokkaasti rikkaruohojen kasvun. Se kasvaa myös varjoisammallakin paikalla, mutta varjoisassa kukinta jää heikommaksi. Sammalleimu on matala ja sen korkeus jää 5-15 senttimetriin. Siksikin se sopii täydellisesti kukkapenkkien reunakasviksi, kivikkoryhmiin, rinteisiin, luiskiin ja muurien päälle. Sammalleimut ovat perhosten mieleen ja ne ovat houkutelleet meidän pihaan paljon erilaisia perhosia.  Tänä kesänä sammalleimut ovat kukkineet aivan uskomattoman kauniisti ja pitkään. Niiden kauneus ja helppous saa haluamaan niitä aina vain lisää. Olisi hienoa saada kokonainen rinne täyteen sammalleimua, niin että kukinta näkyisi kauas, myös ohi ajaville autoille. Sammalleimu leviää aika hyvin, mutta se lähtee helposti kasvamaan

Kivet kukkapenkkien reunassa

Kukkapenkkien reunustaminen, eri materiaalit ja mielikuvituksen käyttö on joka kesäinen aihe eri puutarha-aiheisissa keskusteluissa ja lehdissä. Mieluisin kukkapenkkien rajausmateriaali mielestäni ovat luonnonkivet. Eikä pelkästään kukkapenkkien reunana, vaan kivien käyttö puutarhassa yleensä. Kivien erilaiset pinnat, värit sekä muodot ovat aina kiehtoneet monimuotoisuudellaan. Ja kivien ikuisuus. Ne eivät lahoa ja hajoa ihan pienestä. Ne ovat syntyneet vuosituhansia sitten. Ja ne ovat täällä vielä meidän jälkeenkin. Kivien kovuus ja ikuisuus tuo kontrastia kukille ja kasveille. Mutta kivien käyttö kukkapenkkien reunassa tuo myös omanlaisia haasteita. Kirjoitan tähän muutamia plussia ja miinuksia kivien käytöstä, oman kokemuksen pohjalta. Haasteet luonnonkivien käytössä kukkapenkin reunana Usein se itse kivien haaliminen on jo haaste sinänsä. Pieneenkin kukkapenkkiin menee yllättävän paljon kiviä. Ja mitä suurempia kivet ovat, sitä näyttävämpiä ne ovat. Ja sitä pain

Alppiruusun istuttaminen

Alppiruusu on erittäin kaunis alukesän kukkija. Menestyessään kasvupaikallaan, se palkitsee puutarhurinsa vuosi vuodelta kasvavana komistuksena. Ensimmäinen alppiruusu meille hankittiin, koska Harri sellaisen meille halusi. Ja jos jotain kasvia puutarhaan haluaa, niin sellainen on tottakai saatava. 😉 Harmikseni en kirjoittanut ylös tämän kyseisen alppiruusun nimeä, mutta se oli joku hennon vaaleanpunainen pensas, jonka kasvukorkeudeksi oli ilmoitettu 100-150 cm ja sen ostimme alennuslaarista syyskesällä. Tämän ensimmäisen alppiruusun istutin metsän reunaan, männyn juureen. En saanut siihen varvikkoon kunnolla kaivettua minkäänlaista istutuskuoppaa, niin epäilin jo istuttaessa alppiruusun tuskin viihtyvän kovin kummoisesti paikallaan. Mutta yllätys seuraavana keväänä oli melkoinen, kun kasvi avasi kukkansa ja näytti oikein hyvinvoivalta. Mutta ei hyvää ettei toisinaan jotain huonoakin. Leikkimökin läheisyys ei ehken ollut mikään parhaiten mietitty ajatus. Vaan kesän