Siirry pääsisältöön

Vadelmia...

Tulipa tauko. Liian pitkä tauko kirjoittamisessa. Ja lötyyhän siihen syitäkin, tottakai.
Suurin syy on se, että puhelimen kamera hajosi. Tai no ei se itse kamera hajonnut, vaan kameran linssiin tuli pitkä ja julma naarmu. Näin ollen jokaisessa ottamassani kuvassa oli keskellä kuvaa musta jurmu. Ei hyvä. Eli kuvat jäivät ottamatta ja blogi kirjoittamatta. Onhan minulla tuolla järjestelmäkamera kaapissa. Mutta se ei mahdu taskuun. Sitä ei vaan jaksa raahata matkassa.

Mutta nyt on uusi puhelin ja uusi kamera 💕


Mutta aiheeseen takaisin.

Vadelmat, vatut... Niitä on tänä vuonna tullut runsaasti. Ja ne ovat lähes toukattomia ja suuria. Facebookin uutisvirrassa vilahtaa joka päivä kuvia runsaista vattusaaliista. Paria viikkoa takaperin ihmiset postasivat kuvia lakkasuolta. Hyvä marjavuosi, näemmä.

Mutta nyt on vattujen vuoro.



Minullakin on hipottanut vattupuskaan meneminen jo monta monituista päivää. Mutta reilu vuosikas iippana kainanossa se on hieman... no, haastavaa. Kokeilin eilen. Hetken, niin pienen hetken marjakaverini jaksoi istua napottaa nätisti puskan juurella. Juuri sen pienen hetken, jolloin sain kuvattua söpöä touhukaveriani. Ja kun kameran pistin takaisin taskuun ja asettelin itseni keskelle puskaa, ei taaperoa enää huvittanutkaan istua vain vieressä ja syödä mustikoita.

 

Joka kesä kiroan hiljaa mielessäni nurmikon reunassa kasvavia vadelmapuskia. Onhan ne rumia. Ja nurmikosta puskee kokoajan uutta kasvua, jotka sitten ruohonleikkurilla vedetään matalaksi. Näyttää siltä, että nurmikko päätty ryteikköön. Vatukkoon ja horsmikkoon. Ja pajukkoon.


Mutta näin syksyllä, kun vadelmat kypsyvät, on puskat lähellä. Voi istua nurmikolla ja poimia vitamiinit talteen. Tällä kertaa tosin sekään ei auttanut. Ei viihtynyt muksu nurmikollakaan. Vain sylissä. Tunnin jaksoin vattuja poimia yhdellä kädellä lapsi kainanossa, lapsen syödessä samalla astiaa tyhjemmäksi.

Sain minä tällä kertaa noin litran vattuja pakkaseen (ja todella kipeät käsivarret). Pari päivää takaperin sain sentään parisen litraa, kun isoveljet jaksoivat hetken viihdyttää nuorinta nurmikon puolella.

Onneksi äitini riensi tänään apuun flunssaa uhmaten. Ei jää talven marjat poimimatta.
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sammalleimun lisäys

Sammalleimu on nopeasti aurinkoisella paikalla leviävä kaunis ja kestävä perenna. Se viihtyy laihassakin maassa, hiekkaisessa ja kuivassa. Märkyydestä, etenkin talvella, ei sammalleimu oikein pidä.  Kasvi leviää mattomaisesti ja estää tehokkaasti rikkaruohojen kasvun. Se kasvaa myös varjoisammallakin paikalla, mutta varjoisassa kukinta jää heikommaksi. Sammalleimu on matala ja sen korkeus jää 5-15 senttimetriin. Siksikin se sopii täydellisesti kukkapenkkien reunakasviksi, kivikkoryhmiin, rinteisiin, luiskiin ja muurien päälle. Sammalleimut ovat perhosten mieleen ja ne ovat houkutelleet meidän pihaan paljon erilaisia perhosia.  Tänä kesänä sammalleimut ovat kukkineet aivan uskomattoman kauniisti ja pitkään. Niiden kauneus ja helppous saa haluamaan niitä aina vain lisää. Olisi hienoa saada kokonainen rinne täyteen sammalleimua, niin että kukinta näkyisi kauas, myös ohi ajaville autoille. Sammalleimu leviää aika hyvin, mutta se lähtee helposti kasvamaan
Lähetä kommentti
Lue lisää

Kivet kukkapenkkien reunassa

Kukkapenkkien reunustaminen, eri materiaalit ja mielikuvituksen käyttö on joka kesäinen aihe eri puutarha-aiheisissa keskusteluissa ja lehdissä. Mieluisin kukkapenkkien rajausmateriaali mielestäni ovat luonnonkivet. Eikä pelkästään kukkapenkkien reunana, vaan kivien käyttö puutarhassa yleensä. Kivien erilaiset pinnat, värit sekä muodot ovat aina kiehtoneet monimuotoisuudellaan. Ja kivien ikuisuus. Ne eivät lahoa ja hajoa ihan pienestä. Ne ovat syntyneet vuosituhansia sitten. Ja ne ovat täällä vielä meidän jälkeenkin. Kivien kovuus ja ikuisuus tuo kontrastia kukille ja kasveille. Mutta kivien käyttö kukkapenkkien reunassa tuo myös omanlaisia haasteita. Kirjoitan tähän muutamia plussia ja miinuksia kivien käytöstä, oman kokemuksen pohjalta. Haasteet luonnonkivien käytössä kukkapenkin reunana Usein se itse kivien haaliminen on jo haaste sinänsä. Pieneenkin kukkapenkkiin menee yllättävän paljon kiviä. Ja mitä suurempia kivet ovat, sitä näyttävämpiä ne ovat. Ja sitä pain
Lähetä kommentti
Lue lisää

Alppiruusun istuttaminen

Alppiruusu on erittäin kaunis alukesän kukkija. Menestyessään kasvupaikallaan, se palkitsee puutarhurinsa vuosi vuodelta kasvavana komistuksena. Ensimmäinen alppiruusu meille hankittiin, koska Harri sellaisen meille halusi. Ja jos jotain kasvia puutarhaan haluaa, niin sellainen on tottakai saatava. 😉 Harmikseni en kirjoittanut ylös tämän kyseisen alppiruusun nimeä, mutta se oli joku hennon vaaleanpunainen pensas, jonka kasvukorkeudeksi oli ilmoitettu 100-150 cm ja sen ostimme alennuslaarista syyskesällä. Tämän ensimmäisen alppiruusun istutin metsän reunaan, männyn juureen. En saanut siihen varvikkoon kunnolla kaivettua minkäänlaista istutuskuoppaa, niin epäilin jo istuttaessa alppiruusun tuskin viihtyvän kovin kummoisesti paikallaan. Mutta yllätys seuraavana keväänä oli melkoinen, kun kasvi avasi kukkansa ja näytti oikein hyvinvoivalta. Mutta ei hyvää ettei toisinaan jotain huonoakin. Leikkimökin läheisyys ei ehken ollut mikään parhaiten mietitty ajatus. Vaan kesän
Lähetä kommentti
Lue lisää