Siirry pääsisältöön

Talvihorroksessa


 Joka ikinen syksy, kun päivä lyhenee, ilma viilenee ja talvi tekee tuloaan, niin minä painun pikku hiljaa talvihorrokseen. Mitään ei jaksaisi tehdä, mikään ei jaksaisi kiinnostaa. Viimeiset syystyöt puutarhassakin vaatii huomattavia ponnistuksia. On halu vaan kömpiä peiton alle lämpimään ja nukkua muutama kuukausi. 

Aurausviittojen takominen maahan tuntui todella suurelta ponnistukselta. Luovuttamiselta. Luovuttaa irti kesästä ja antaa talvelle lupa tulla.
 


Onneksi tuli iskettyä ne viitat maahan. Ja vielä normaalia isompi määrä tällä kertaa. Sen verran on paljon tullut lunta tänä talvena, että ongelmissa olisi lumitöissä, ellei olisi aurausviittoja antamassa suuntaa.

Mutta näin tammikuun loppupuolella, kun aurinkokin pilkistelee joinakin päivinä taivaanrannasta, mieli virkistyy ja silmät avautuvat taas. Joulukuussa ei muuten Sotkamossa aurinkoa näkynyt yhtenäkään päivänä. Ei ihme, että väsymys ja masennus painaa, kun kylmässä ja pimeässä mörnötetään täällä mörköjen syöttinä.


Näin tammikuussa kroppa alkaa kaipaamaan jo touhua ja liikuntaa. Minäkin olen käynyt jo monta kertaa hiihtämässä! Ja onhan se mahtava tunne, kun kunnon hiihtolenkin jälkeen kroppa on väsymyksestä raukea ja lihaksia kihelmöi. Posket punaisena hymykin on herkemmässä. Tuntee kunnolla liikkuneensa. Mutta toisaalta sitä miettii, että kylläpä sen saman tunteen saisi muustakin liikunnasta, eikä vain hiihdosta. Onhan se vähän hullun hommaa lykkiä menemään tuolla pitkin metsiä. Pysähtyä välillä hankaamaan lumia suksenpohjista, että edes alamäkeen pääsisi muutenkin kuin kovasti lykkimällä ja toisena hetkenä kirota, että olisipa edes pieni sipaus pitoa pohjissa, kun ylämäkeen ei meinaa päästä, kun suksi lipsuu. Yhtenä päivänäkin on uutta lunta satanut paksut kerrokset ja latukone ei ole kerennyt vielä ajanut latuja auki. Siinä itse alamäkeen lykkiessä ja latua puhkoessa miettiin, että mihin sitä nyt taas on itsensä hommannut. Ja vielä vapaaehtoisesti. Ainahan sitä alamäkeen pääsee, mutta perskules, kun sitä pitää takaisin tullessa hiihtää pelkkää ylämäkeä. Vaaran päällä asumisen huonoja puolia 😜 



Ostin viime talvena itselleni sukset. Pitkä oli tovi siitä, kun edellisen kerran olin suksille noussut. Ainakin yli kymmenen, ellei jopa yli viisitoista vuotta. Mutta hiihtäessä saa olla yksin omine ajatuksineen ja suunnitella mielessään jo vaikka kevättä.

Aurinkoisia kelejä ja flunssattomia päiviä odotellessa.

Kommentit

  1. Ihania kuvia :) Löysin blogisi etsiessäni tietoa Lukon Bulbsista :) Mukavaa viikon jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Näin talvella tahtoo kirjoittaminen jäämään aika vähälle. Keväämmällä sitten taas innostusta riittää kirjoitella enemmän.
      Lukon Bulbsilta olen tilannut kerran ja tänä keväänä tilaan kyllä toisenkin kerran. Sen verran positiivinen kokemus oli.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sammalleimun lisäys

Sammalleimu on nopeasti aurinkoisella paikalla leviävä kaunis ja kestävä perenna. Se viihtyy laihassakin maassa, hiekkaisessa ja kuivassa. Märkyydestä, etenkin talvella, ei sammalleimu oikein pidä.  Kasvi leviää mattomaisesti ja estää tehokkaasti rikkaruohojen kasvun. Se kasvaa myös varjoisammallakin paikalla, mutta varjoisassa kukinta jää heikommaksi. Sammalleimu on matala ja sen korkeus jää 5-15 senttimetriin. Siksikin se sopii täydellisesti kukkapenkkien reunakasviksi, kivikkoryhmiin, rinteisiin, luiskiin ja muurien päälle. Sammalleimut ovat perhosten mieleen ja ne ovat houkutelleet meidän pihaan paljon erilaisia perhosia.  Tänä kesänä sammalleimut ovat kukkineet aivan uskomattoman kauniisti ja pitkään. Niiden kauneus ja helppous saa haluamaan niitä aina vain lisää. Olisi hienoa saada kokonainen rinne täyteen sammalleimua, niin että kukinta näkyisi kauas, myös ohi ajaville autoille. Sammalleimu leviää aika hyvin, mutta se lähtee helposti kasvamaan

Kivet kukkapenkkien reunassa

Kukkapenkkien reunustaminen, eri materiaalit ja mielikuvituksen käyttö on joka kesäinen aihe eri puutarha-aiheisissa keskusteluissa ja lehdissä. Mieluisin kukkapenkkien rajausmateriaali mielestäni ovat luonnonkivet. Eikä pelkästään kukkapenkkien reunana, vaan kivien käyttö puutarhassa yleensä. Kivien erilaiset pinnat, värit sekä muodot ovat aina kiehtoneet monimuotoisuudellaan. Ja kivien ikuisuus. Ne eivät lahoa ja hajoa ihan pienestä. Ne ovat syntyneet vuosituhansia sitten. Ja ne ovat täällä vielä meidän jälkeenkin. Kivien kovuus ja ikuisuus tuo kontrastia kukille ja kasveille. Mutta kivien käyttö kukkapenkkien reunassa tuo myös omanlaisia haasteita. Kirjoitan tähän muutamia plussia ja miinuksia kivien käytöstä, oman kokemuksen pohjalta. Haasteet luonnonkivien käytössä kukkapenkin reunana Usein se itse kivien haaliminen on jo haaste sinänsä. Pieneenkin kukkapenkkiin menee yllättävän paljon kiviä. Ja mitä suurempia kivet ovat, sitä näyttävämpiä ne ovat. Ja sitä pain

Kohopenkin tekeminen, osa I

Viikko sitten aloitin urakakseni uuden kukkapenkin tekemisen. Päällimmäisenä ajatuksena nostaa ylös ja kunnostaa vanha rikkaruohottunut ja paikkaansa nähden pieni kukkapenkki sekä vähän laajentaa sitä. Laajentaminen vähän karkasi käsistä. Vähän. Se on aina vaarana, kun vauhtiin pääsee, ettei osaa lopettaa. Jätin silti vielä mahdollisuuden laajentaa penkkiä tästäkin lisää. Ajanmittaan. Helpompi leikata nurmikkoa, kun on yksi iso istutusalue kuin monta pientä.. Aloitin kohopenkin tekemisen poistamalla vanhasta kukkapenkistä reunat. Yksi reuna oli vanha, aivan ihana, kelottunut puu, joka oli jo tähän päivään mennessä alkanut lahoamaan sen verran, että olikin jo aika sanoa sille hyvästi ja kiittää kaikista menneistä vuosista. Kauanhan tuo loppupeleissä on kestänytkin, viitisen vuotta. Ja olisi se pari kesää vielä mennyt tuossakin, ellen olisi ryhtynyt tähän projektiin. Muuten penkin olin ympäröinyt luonnonkivillä. Yksi reuna kukkapenkistä rajoittuu isoon kiveen, joka