Siirry pääsisältöön

Tykkylumi

Tämä talvi on ollut taas kovin poikkeuksellinen. Tuntuu, että joka vuosi on jotain poikkeuksellista, mitä ei ole tapahtunut vuosikymmeniin, miesmuistiin. Tai sitten on miesmuisti vaan kovin lyhyt.

Tammikuun alussa tykkylumi jäi kiinni puihin ja kaatoi paljon puita metsistä ja pihoista, myös sähkölinjojen päälle. Meilläkin oli toisinaan sähköt poikki, mutta ei onneksi yhtä pitkiä pätkiä kuin ylä-Kainuussa, missä pisimillään sähköt oli pois monta vuorokautta putkeen.




Ensi keväänä on piha erinäköinen, kun meiltäkin pihan ympäriltä ja pihasta kymmeniä puita, suurimmaksi osaksi mäntyjä, antoi periksi paksun ja painavan lumitaakan alta. Vielä ei paksun lumihangen takia tiedä, että miten puutarhan puut ja pensaat ovat kärsineet. Sen verran kävin lumia puiden päältä tiputtelemassa, että ainakin isoimman omenapuun latva on puolentoista metrin matkalta poikki, eli melkein puolivälistä. Ja toisen omenapuun iso oksa on murtunut poikki ja revennyt. Pensaiden oksat ovat taipuneet lumen painosta pitkin hankia ja uusi lumi on peittänyt ne kokonaan. 

Nyt on lunta sen verran, että vaikka tulisi kovat pakkaset, niin lumi antaa hyvän suojan kaikille kasveille, myös niille arimmille. Tosin tänä talvena ei vielä kovia pakkasia ole ollut ollenkaan. Yhtenä tai kahtena päivänä on pakkanen hätyytellyt kahtakymmentä astetta. Mutta joka talviset yli kolmenkymmenen asteen pakkaset antaa vielä odottaa itseään. Ei sillä, en minä niitä kaipaa. Mutta ne kyllä yleensä tulee ennemmin tai myöhemmin. 

Mutta jotenkin minulla on silti erittäin optimistiset ajatukset, että puutarha ei ole tänä talvena, vielä, kokenut niin pahoja takaiskuja kuin muutamana edellisenä talvena. Kevät näyttää.

Harvakseltaan on tullut nyt kirjoiteltua. Mutta kyllä se tästä päivän pidetessä intoa kirjoittamiseen taas löytyy. :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kivet kukkapenkkien reunassa

Kukkapenkkien reunustaminen, eri materiaalit ja mielikuvituksen käyttö on joka kesäinen aihe eri puutarha-aiheisissa keskusteluissa ja lehdissä. Mieluisin kukkapenkkien rajausmateriaali mielestäni ovat luonnonkivet. Eikä pelkästään kukkapenkkien reunana, vaan kivien käyttö puutarhassa yleensä. Kivien erilaiset pinnat, värit sekä muodot ovat aina kiehtoneet monimuotoisuudellaan. Ja kivien ikuisuus. Ne eivät lahoa ja hajoa ihan pienestä. Ne ovat syntyneet vuosituhansia sitten. Ja ne ovat täällä vielä meidän jälkeenkin. Kivien kovuus ja ikuisuus tuo kontrastia kukille ja kasveille. Mutta kivien käyttö kukkapenkkien reunassa tuo myös omanlaisia haasteita. Kirjoitan tähän muutamia plussia ja miinuksia kivien käytöstä, oman kokemuksen pohjalta. Haasteet luonnonkivien käytössä kukkapenkin reunana Usein se itse kivien haaliminen on jo haaste sinänsä. Pieneenkin kukkapenkkiin menee yllättävän paljon kiviä. Ja mitä suurempia kivet ovat, sitä näyttävämpiä ne ovat. Ja sitä pain

Sammalleimun lisäys

Sammalleimu on nopeasti aurinkoisella paikalla leviävä kaunis ja kestävä perenna. Se viihtyy laihassakin maassa, hiekkaisessa ja kuivassa. Märkyydestä, etenkin talvella, ei sammalleimu oikein pidä.  Kasvi leviää mattomaisesti ja estää tehokkaasti rikkaruohojen kasvun. Se kasvaa myös varjoisammallakin paikalla, mutta varjoisassa kukinta jää heikommaksi. Sammalleimu on matala ja sen korkeus jää 5-15 senttimetriin. Siksikin se sopii täydellisesti kukkapenkkien reunakasviksi, kivikkoryhmiin, rinteisiin, luiskiin ja muurien päälle. Sammalleimut ovat perhosten mieleen ja ne ovat houkutelleet meidän pihaan paljon erilaisia perhosia.  Tänä kesänä sammalleimut ovat kukkineet aivan uskomattoman kauniisti ja pitkään. Niiden kauneus ja helppous saa haluamaan niitä aina vain lisää. Olisi hienoa saada kokonainen rinne täyteen sammalleimua, niin että kukinta näkyisi kauas, myös ohi ajaville autoille. Sammalleimu leviää aika hyvin, mutta se lähtee helposti kasvamaan

Alppiruusun istuttaminen

Alppiruusu on erittäin kaunis alukesän kukkija. Menestyessään kasvupaikallaan, se palkitsee puutarhurinsa vuosi vuodelta kasvavana komistuksena. Ensimmäinen alppiruusu meille hankittiin, koska Harri sellaisen meille halusi. Ja jos jotain kasvia puutarhaan haluaa, niin sellainen on tottakai saatava. 😉 Harmikseni en kirjoittanut ylös tämän kyseisen alppiruusun nimeä, mutta se oli joku hennon vaaleanpunainen pensas, jonka kasvukorkeudeksi oli ilmoitettu 100-150 cm ja sen ostimme alennuslaarista syyskesällä. Tämän ensimmäisen alppiruusun istutin metsän reunaan, männyn juureen. En saanut siihen varvikkoon kunnolla kaivettua minkäänlaista istutuskuoppaa, niin epäilin jo istuttaessa alppiruusun tuskin viihtyvän kovin kummoisesti paikallaan. Mutta yllätys seuraavana keväänä oli melkoinen, kun kasvi avasi kukkansa ja näytti oikein hyvinvoivalta. Mutta ei hyvää ettei toisinaan jotain huonoakin. Leikkimökin läheisyys ei ehken ollut mikään parhaiten mietitty ajatus. Vaan kesän