Siirry pääsisältöön

Lumihanget hus pois!

Keväällä aurinkovalssia. Kesällä sadetanssia.


Kaksi peräkkäistä lämmintä päivää takana ja lumihanget ovat humpsahtaneet reippaasti alaspäin. Vieläkin sitä lunta on. Ja paljon. Ihan liikaa. Mutta aurinko näemmä osaa hommansa tänäkin vuonna ja lumet ovat saaneet jo hieman kyytiä.

Ensimmäisenä lumien sulaminen näkyy koiratarhassa. Kikkareet, jotka ovat talven aikana piiloutuneet lumen alle, ovat tulleet irvokkaasti näkyviin ja niitä saa joka päivä olla lapioimassa pois. Toinen paikka, missä kevään merkit näkyvät, on piha ja pihatie. Niin liukas! Pihaamme tuleva tie on ylämäkeä ja näin keväisin on päiviä, ettei ilman nelivetoa (eikä aina senkään kanssa) pihaan autolla ajella. Hiekoitushiekka uppoaa päivän aikana jään sisään ja apu liukkauteen on vain hetkellinen.

Löysin Lidlistä ihanan ruukkuliljan. Oranssi toive kesästä. Nyt se saa kaunistuttaa sisällä lukuisilla kukillaan ja maan sulaessa istutan sen kukkapenkkiin tuomaan iloa myös tuleville kesille.

Viikonloppuna sain myös laitettua viimein Tsekeistä tilaamani perennan juurakot multaan ruukkuihin. Edelleen olen ihan äimistynyt tilauksen kasveista! Pioneissa oli todella elinvoimaiset ja napakat juurakot. Oranssia syysleimua piti olla kolme juurakkoa, olikin viisi! Samoin kääpiöpäivänliljoja piti olla kolme, mutta niitäkin oli neljä. Ja liki kaikki liljojen sipulit ovat jakaumassa kahdeksi.

Pionin terhakat juuret

Liljan sipuli

Tip, tip, tip. Vesi tippuu räystäästä. Hanki ei enää kanna. Paitsi lapsia. Ainakin pihan perimmäiseen nurkkaan, jossa se sitten upottaa ja kenkä jää jumiin syvälle lumen sisään.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kivet kukkapenkkien reunassa

Kukkapenkkien reunustaminen, eri materiaalit ja mielikuvituksen käyttö on joka kesäinen aihe eri puutarha-aiheisissa keskusteluissa ja lehdissä. Mieluisin kukkapenkkien rajausmateriaali mielestäni ovat luonnonkivet. Eikä pelkästään kukkapenkkien reunana, vaan kivien käyttö puutarhassa yleensä. Kivien erilaiset pinnat, värit sekä muodot ovat aina kiehtoneet monimuotoisuudellaan. Ja kivien ikuisuus. Ne eivät lahoa ja hajoa ihan pienestä. Ne ovat syntyneet vuosituhansia sitten. Ja ne ovat täällä vielä meidän jälkeenkin. Kivien kovuus ja ikuisuus tuo kontrastia kukille ja kasveille. Mutta kivien käyttö kukkapenkkien reunassa tuo myös omanlaisia haasteita. Kirjoitan tähän muutamia plussia ja miinuksia kivien käytöstä, oman kokemuksen pohjalta. Haasteet luonnonkivien käytössä kukkapenkin reunana Usein se itse kivien haaliminen on jo haaste sinänsä. Pieneenkin kukkapenkkiin menee yllättävän paljon kiviä. Ja mitä suurempia kivet ovat, sitä näyttävämpiä ne ovat. Ja sitä pain

Sammalleimun lisäys

Sammalleimu on nopeasti aurinkoisella paikalla leviävä kaunis ja kestävä perenna. Se viihtyy laihassakin maassa, hiekkaisessa ja kuivassa. Märkyydestä, etenkin talvella, ei sammalleimu oikein pidä.  Kasvi leviää mattomaisesti ja estää tehokkaasti rikkaruohojen kasvun. Se kasvaa myös varjoisammallakin paikalla, mutta varjoisassa kukinta jää heikommaksi. Sammalleimu on matala ja sen korkeus jää 5-15 senttimetriin. Siksikin se sopii täydellisesti kukkapenkkien reunakasviksi, kivikkoryhmiin, rinteisiin, luiskiin ja muurien päälle. Sammalleimut ovat perhosten mieleen ja ne ovat houkutelleet meidän pihaan paljon erilaisia perhosia.  Tänä kesänä sammalleimut ovat kukkineet aivan uskomattoman kauniisti ja pitkään. Niiden kauneus ja helppous saa haluamaan niitä aina vain lisää. Olisi hienoa saada kokonainen rinne täyteen sammalleimua, niin että kukinta näkyisi kauas, myös ohi ajaville autoille. Sammalleimu leviää aika hyvin, mutta se lähtee helposti kasvamaan

Alppiruusun istuttaminen

Alppiruusu on erittäin kaunis alukesän kukkija. Menestyessään kasvupaikallaan, se palkitsee puutarhurinsa vuosi vuodelta kasvavana komistuksena. Ensimmäinen alppiruusu meille hankittiin, koska Harri sellaisen meille halusi. Ja jos jotain kasvia puutarhaan haluaa, niin sellainen on tottakai saatava. 😉 Harmikseni en kirjoittanut ylös tämän kyseisen alppiruusun nimeä, mutta se oli joku hennon vaaleanpunainen pensas, jonka kasvukorkeudeksi oli ilmoitettu 100-150 cm ja sen ostimme alennuslaarista syyskesällä. Tämän ensimmäisen alppiruusun istutin metsän reunaan, männyn juureen. En saanut siihen varvikkoon kunnolla kaivettua minkäänlaista istutuskuoppaa, niin epäilin jo istuttaessa alppiruusun tuskin viihtyvän kovin kummoisesti paikallaan. Mutta yllätys seuraavana keväänä oli melkoinen, kun kasvi avasi kukkansa ja näytti oikein hyvinvoivalta. Mutta ei hyvää ettei toisinaan jotain huonoakin. Leikkimökin läheisyys ei ehken ollut mikään parhaiten mietitty ajatus. Vaan kesän