Siirry pääsisältöön

Puutarhatyökalujen huoltoa

Tämän viikon lumipäivityksiä on saanut lukea koko päivän niin täältä blogien puolelta, kuin facebookin puolelta. Usea puutarhuri manailee puutarhatöidensä pakollista keskeytymistä ja toinen puoli sitä, ettei vieläkään pääse edes aloittamaan kevättöitään.

Mutta eikös nyt olisi aika huoltaa kunnolla kaikki puutarhatyökalut! Kohta niitä tarvitaan ja sitten ei haluaisi hukata hetkeäkään lapioiden ja kanttausrautojen teroittaimiseen. Pääsisi kerralla aloittamaan kaikki kovalla tohinalla. Ja voi sitä harmituksen määrää, kun siitä haravasta on piikkejä poikki ja lapiosta varsikin lahonnut. Entä minne se istutuslapio jäikään viime syksynä...


Minun täytyy tunnustaa, että oman istutuslapion sijaintia en tällä hetkellä tiedä. En, vaikka niitä itseasiassa pitäisi olla kaksin kappalein. Se voi olla, hyvällä tuurilla, kasvihuoneessa tallessa tai sitten lasten jäljiltä ihan missä vain. Viime kesänä se tuli todistettua, että minun lapiot ovat kestävämpiä ja parempia kuin lasten omat, joten joka kerta sai kysellä poikien perään, jotta minne he ovat lainaamansa työkalut tällä kertaa kätkeneet. Voi se olla hukassa ihan minun omiltakin jäljiltäni. Jäänyt jonnekin kukkapenkin reunaan odottamaan... Taisi ainakin yksi olla tulppaanien sipuleiden istutuksessa mukana. Ehkä.


Pistolapio minulla on edelleen odottamassa pystyssä tuolla keskellä hankea. Odottaa siellä, minne se syksyn töiltään jäi. Ja kanttausrauta makaa maassa koirankopin vierellä. Terä ihan kokonaan ruosteessa. Ainakin se täytyy tälle kevättä teroittaa ihan kunnolla ennen käyttöönottoa.

Huomenna käyn ostamassa valmiiksi jo läjän hyviä puutarhahanskoja. Alkuviikosta siivosin ja järjestelin eteisen ja löin aika ison läjän hieman rikki menneitä hanskoja roskiin. Miksi niitä pitikään syksyllä muka jemmata kassiin. Ajatus oli silloin, että niitä vielä voi tarvittaessa käyttää... Mutta eihän niitä enää viitti käteensä laittaa, kun etusormen päässä on reikä.

Vapuksi en pihaa kuopsuttamaan vielä pääse. Seuraava tavoite on äitienpäivä :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sammalleimun lisäys

Sammalleimu on nopeasti aurinkoisella paikalla leviävä kaunis ja kestävä perenna. Se viihtyy laihassakin maassa, hiekkaisessa ja kuivassa. Märkyydestä, etenkin talvella, ei sammalleimu oikein pidä.  Kasvi leviää mattomaisesti ja estää tehokkaasti rikkaruohojen kasvun. Se kasvaa myös varjoisammallakin paikalla, mutta varjoisassa kukinta jää heikommaksi. Sammalleimu on matala ja sen korkeus jää 5-15 senttimetriin. Siksikin se sopii täydellisesti kukkapenkkien reunakasviksi, kivikkoryhmiin, rinteisiin, luiskiin ja muurien päälle. Sammalleimut ovat perhosten mieleen ja ne ovat houkutelleet meidän pihaan paljon erilaisia perhosia.  Tänä kesänä sammalleimut ovat kukkineet aivan uskomattoman kauniisti ja pitkään. Niiden kauneus ja helppous saa haluamaan niitä aina vain lisää. Olisi hienoa saada kokonainen rinne täyteen sammalleimua, niin että kukinta näkyisi kauas, myös ohi ajaville autoille. Sammalleimu leviää aika hyvin, mutta se lähtee helposti kasvamaan

Kivet kukkapenkkien reunassa

Kukkapenkkien reunustaminen, eri materiaalit ja mielikuvituksen käyttö on joka kesäinen aihe eri puutarha-aiheisissa keskusteluissa ja lehdissä. Mieluisin kukkapenkkien rajausmateriaali mielestäni ovat luonnonkivet. Eikä pelkästään kukkapenkkien reunana, vaan kivien käyttö puutarhassa yleensä. Kivien erilaiset pinnat, värit sekä muodot ovat aina kiehtoneet monimuotoisuudellaan. Ja kivien ikuisuus. Ne eivät lahoa ja hajoa ihan pienestä. Ne ovat syntyneet vuosituhansia sitten. Ja ne ovat täällä vielä meidän jälkeenkin. Kivien kovuus ja ikuisuus tuo kontrastia kukille ja kasveille. Mutta kivien käyttö kukkapenkkien reunassa tuo myös omanlaisia haasteita. Kirjoitan tähän muutamia plussia ja miinuksia kivien käytöstä, oman kokemuksen pohjalta. Haasteet luonnonkivien käytössä kukkapenkin reunana Usein se itse kivien haaliminen on jo haaste sinänsä. Pieneenkin kukkapenkkiin menee yllättävän paljon kiviä. Ja mitä suurempia kivet ovat, sitä näyttävämpiä ne ovat. Ja sitä pain

Alppiruusun istuttaminen

Alppiruusu on erittäin kaunis alukesän kukkija. Menestyessään kasvupaikallaan, se palkitsee puutarhurinsa vuosi vuodelta kasvavana komistuksena. Ensimmäinen alppiruusu meille hankittiin, koska Harri sellaisen meille halusi. Ja jos jotain kasvia puutarhaan haluaa, niin sellainen on tottakai saatava. 😉 Harmikseni en kirjoittanut ylös tämän kyseisen alppiruusun nimeä, mutta se oli joku hennon vaaleanpunainen pensas, jonka kasvukorkeudeksi oli ilmoitettu 100-150 cm ja sen ostimme alennuslaarista syyskesällä. Tämän ensimmäisen alppiruusun istutin metsän reunaan, männyn juureen. En saanut siihen varvikkoon kunnolla kaivettua minkäänlaista istutuskuoppaa, niin epäilin jo istuttaessa alppiruusun tuskin viihtyvän kovin kummoisesti paikallaan. Mutta yllätys seuraavana keväänä oli melkoinen, kun kasvi avasi kukkansa ja näytti oikein hyvinvoivalta. Mutta ei hyvää ettei toisinaan jotain huonoakin. Leikkimökin läheisyys ei ehken ollut mikään parhaiten mietitty ajatus. Vaan kesän