Siirry pääsisältöön

Syyhyävät sormet

Ulkona tuuli pyörittää lumesta korkeita kasoja ajotielle ja maisema ikkunasta on mustavalkoinen. Menossa on helmikuun viimeinen viikko ja talvi on kauneimmillaan.

Minulla ajatukset ovat olleet suunnattuina jo pitemmän tovin kevääseen. Niin. Kevät. Ajatuksesta jo sydänalassa muljahtaa. Kevät.

Ensimmäiset taimien kevätkuvastot tulivat postissa jo pari viikkoa sitten. KodinKukat ja Flör.  Harri oli töistä tullessaan napannut postin laatikosta ja mielessään tuumaillut, että piilottaa kuvastot minulta. Vissiin on hänellä jäänyt hyvään muistiin edellisvuosien vouhotukset, viime vuosi niistä pahin. Taimipurkkeja, multapusseja... ensin valtasin kodinhoitohuoneen pöydät ja lattian. Tilan loputtua vuorossa oli meidän makkari. Lopussa jo keittiön sivupöytä. Lupasin, että tänä vuonna ei touhotus pääse karkaamaan niin käsistä.

Tosiaan Harri tuumasi kotiin tullessa, että oli piilottaa kuvastot minulta, kuten ennen joulua tuli jemmattua lelukuvastot lapsilta. Ja antaa ne minulle sitten joskus sopivalla hetkellä. Se sopiva hetki olisi ollut silloin, kun kotona on akanilma. Akanilma olisi rauhoitettu antamalla akalle taimikuvasto käteen, niin kotiin olisi tullut rauha, minun linnoutuessa mairea hymy kasvoillani sohvan nurkkaan huokailemaan ihastuksesta ja selailemaan kuvastoja kuin kallistakin aarretta, näkemättä ja kuulematta mitään, mitä ympärillä tapahtuu. Sellainen suunnitelma miehelläni oli. Onneksi se suunnitelma ei toteutunut. Koska rauhan laskeutumisen sijaan olisi saattanut syttyä kovempikin myräkkä. Ettäs uskaltaakin piilottaa minulta kukkien kevätkuvastot!

Viime vuonna tilasin KodiKukilta perennoja. Sammalleimua ja tarhapunahattua. Sammalleimut yllättivät positiivisesti. Vaikka taimet olivat pikkiriikkisen pieniä, niin ne kesän aikana kasvoivat isoiksi puskiksi. Taimien koon vuoksi istutin ne ehkä hivenen liian tiheään ja luultavasti joudun jo kesällä tai viimeistään syksyllä jakamaan taimia ja siirtämään niitä toisaalle. Jee 😄

Kukkimaan ne eivät vielä viime kesänä kerenneet, mutta toivottavasti tänä keväänä ne näyttävät komean kukkaloistonsa. Punahatut taas eivät minun käsittelystä niinkään tykänneet. Pari kuoli jo taimien kastatusvaiheessa sisällä ja ne mitä ulos sain, niin kituisena kasvoivat vaivoin. Keväällä katson sitten niidenkin tilanteen ja jos ne ovat talvesta selvinneet, niin siirrän ne jonnekin muualle paremmalle paikalle.



Tilasinpa Flöriltäkin viime keväänä. Viime keväänä se tosin oli vielä Kauppilan puutarha. Muutama viikko takaperin mietin kuumeisesti, että mikä oli se puutarha, josta ne pionien juurakot tilasin... en löytänyt netistä mitään tutun kuuloista puutarhaa, jonka sivut vastaisivat muistikuvaa kyseisestä puutarhasta. Kunnes postissa tuli Flörin kuvasto. Niin, Kauppilahan se oli! Pionien juurakot sieltä olivat aivan uskomattoman komeita ja lähtivät todella hyvin kasvamaan. Tänäkin vuonna lehteä selatessa pionit sykähdyttävät eniten. Sulaisi vaan nuo nietokset pika pikaa pois, että näkisin mitä viime vuonna istutetuille pioneille kuuluu!

Viime vuonna tein ulko-oven viereen uuden kukkapenkin, tällä kertaa ihan ajatuksella ja tein tarkat suunnitelmat pohjapiirustuksineen jo tammikuussa. Hullua, ehkä joo. Mutta sille tuskalle ja palolle päästä touhuamaan ulkona puutarhassa... Sille ei vaan voi mitään, kun se iskee. Ja se iskee aina, kun päivä alkaa pitenemään, valon määrä kasvaa.
Penkkiin tuli muiden perennojen lisäksi pioneista kaksi Black Beautya ja kaksi Fesiva Maximaa sekä yksi Shirley Temple. Toivottavasti ainakin nuo Black Beautyt on hengissä. Kesällä kun tuo samperin rakki hyppi minun kukkapenkissä ja kaikista yllämainituista, Shirleytä lukuunottamatta, pioneista katkesi varret. Eikä saman kesän aikana yksikään kasvattanut niihin uusia. Eipä silloin naurattanut, eikä oikein hihitytä vieläkään. No, kevät näyttää hankkiiko isäntä minulle uudet pionit vai selvittiinkö vain yhden kesän kestävällä kiukulla.😉


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kivet kukkapenkkien reunassa

Kukkapenkkien reunustaminen, eri materiaalit ja mielikuvituksen käyttö on joka kesäinen aihe eri puutarha-aiheisissa keskusteluissa ja lehdissä. Mieluisin kukkapenkkien rajausmateriaali mielestäni ovat luonnonkivet. Eikä pelkästään kukkapenkkien reunana, vaan kivien käyttö puutarhassa yleensä. Kivien erilaiset pinnat, värit sekä muodot ovat aina kiehtoneet monimuotoisuudellaan. Ja kivien ikuisuus. Ne eivät lahoa ja hajoa ihan pienestä. Ne ovat syntyneet vuosituhansia sitten. Ja ne ovat täällä vielä meidän jälkeenkin. Kivien kovuus ja ikuisuus tuo kontrastia kukille ja kasveille. Mutta kivien käyttö kukkapenkkien reunassa tuo myös omanlaisia haasteita. Kirjoitan tähän muutamia plussia ja miinuksia kivien käytöstä, oman kokemuksen pohjalta. Haasteet luonnonkivien käytössä kukkapenkin reunana Usein se itse kivien haaliminen on jo haaste sinänsä. Pieneenkin kukkapenkkiin menee yllättävän paljon kiviä. Ja mitä suurempia kivet ovat, sitä näyttävämpiä ne ovat. Ja sitä pain

Sammalleimun lisäys

Sammalleimu on nopeasti aurinkoisella paikalla leviävä kaunis ja kestävä perenna. Se viihtyy laihassakin maassa, hiekkaisessa ja kuivassa. Märkyydestä, etenkin talvella, ei sammalleimu oikein pidä.  Kasvi leviää mattomaisesti ja estää tehokkaasti rikkaruohojen kasvun. Se kasvaa myös varjoisammallakin paikalla, mutta varjoisassa kukinta jää heikommaksi. Sammalleimu on matala ja sen korkeus jää 5-15 senttimetriin. Siksikin se sopii täydellisesti kukkapenkkien reunakasviksi, kivikkoryhmiin, rinteisiin, luiskiin ja muurien päälle. Sammalleimut ovat perhosten mieleen ja ne ovat houkutelleet meidän pihaan paljon erilaisia perhosia.  Tänä kesänä sammalleimut ovat kukkineet aivan uskomattoman kauniisti ja pitkään. Niiden kauneus ja helppous saa haluamaan niitä aina vain lisää. Olisi hienoa saada kokonainen rinne täyteen sammalleimua, niin että kukinta näkyisi kauas, myös ohi ajaville autoille. Sammalleimu leviää aika hyvin, mutta se lähtee helposti kasvamaan

Alppiruusun istuttaminen

Alppiruusu on erittäin kaunis alukesän kukkija. Menestyessään kasvupaikallaan, se palkitsee puutarhurinsa vuosi vuodelta kasvavana komistuksena. Ensimmäinen alppiruusu meille hankittiin, koska Harri sellaisen meille halusi. Ja jos jotain kasvia puutarhaan haluaa, niin sellainen on tottakai saatava. 😉 Harmikseni en kirjoittanut ylös tämän kyseisen alppiruusun nimeä, mutta se oli joku hennon vaaleanpunainen pensas, jonka kasvukorkeudeksi oli ilmoitettu 100-150 cm ja sen ostimme alennuslaarista syyskesällä. Tämän ensimmäisen alppiruusun istutin metsän reunaan, männyn juureen. En saanut siihen varvikkoon kunnolla kaivettua minkäänlaista istutuskuoppaa, niin epäilin jo istuttaessa alppiruusun tuskin viihtyvän kovin kummoisesti paikallaan. Mutta yllätys seuraavana keväänä oli melkoinen, kun kasvi avasi kukkansa ja näytti oikein hyvinvoivalta. Mutta ei hyvää ettei toisinaan jotain huonoakin. Leikkimökin läheisyys ei ehken ollut mikään parhaiten mietitty ajatus. Vaan kesän