Kaksi vanhinta poikaani olivat pihalla laskemassa pulkkamäkeä ja nauttimasta kevättalven riennoista. He tulivat innoissaan takaisin sisälle päivälliselle ja kertoilivat kilvan nähneensä tänään paljon kevään merkkejä."Paskakaivon kannen ympärys on jo sulanut! Äiti, kevät on tullut!" hihkui eskarilainen innoissaan, silmät auringonlailla loistaen.
"Äiti, minä laskin mäkeä tuonne kauas pitkälle ja näin lumihangesta sen ison kiven! Jo vähän sitä näkyi. Joo-o, näkyi se! Kevät tulee!" nuorempi vakuutteli vähintään yhtä innoissaan kuin isoveljensä.
Lapset intoutuivat kilpaa vertailemaan havaitsemiaan kevään merkkejä. Toinen kertoi kuulleensa myös linnun laulavan. Myös toinen kertoi kuullensa sen. Ihan varmasti oli kuullut. Tai saattoi se olla sittenkin tuuli.
Auringonkin kertoivat lapset nähneensä, vaikka se välillä menikin piiloon. Mutta varmasti aurinko on tärkeä kevään merkki, molempien mielestä. Vaikka saattaa se paistaa syksylläkin. Ja syksyn jälkeen tulee talvi.
"Tulisi jo kevät" vanhempi huokaa. "Minä en jaksa enää odottaa. Minä haluan ajamaan polkupyörällä.""Niin ja äitin kauniit kukat kasvaa" nuorempi toimentaa. "Äiti tykkää niin kukista. Ja minä myös. Minä poimin taas kesällä äitille paljon kukkia." jatkaa hän ja tapittaa minua tiukasti silmiin.
"Mutta et sitten äitin kukkapenkistä!" toinen opastaa nuorempaansa.
"Saan poimia, jos äiti antaa luvan!" nuorempi topakasti vastaa. "Mutta ei se anna.." jatkaa hän hetken mietittyään.
Ihania herrasmiehiä.
Lasten tuumailessa sitä, miltä kevät näyttää, lumipyry ikkunan takana vain voimistui voimistumistaan. Lasten innostus saa hyvälle mielelle, vaikka itsellä usko kevään saapumisesta multasormien syyhytessä tuntuu olevan valovuosien päässä. Usko on koetuksella.
Tulisi se jo. Kevät. Kesä.
Kommentit
Lähetä kommentti